Suositut tekstit

torstai 30. joulukuuta 2021

Edullisia tabletteja

10 tuumaisia tabletteja on nyt edullisesti tarjolla. Alle satasella saa jo merkkitabletin esim. Lenovolta ja Huaweilta. Huaweissa on vaan se ongelma, että se on amerikan mustalla listalla ja siten siihen ei saa Googlen palvuluja. En tiedä sitten kuinka hyviä Huawein omat ratkaisut ovat. Huawei luultavasti sopii esim. kirjojen lukuun hyvin. Halpahan se on eli ei siinä paljoa menetäkään.

2022 on tulossa liuta uusia malleja, itse odottelen niitä ja sitten ostanen jonkun. En tiedä vielä minkä, voihan olla ettei tule ostettua mitään. Tietokoneeltakin voi lukea ja se on edullista kun vanhoja romuja vielä on nurkat täynnä. Linux saa ihmeesti vanhankin tietokoneen käyttökelpoiseksi. 


keskiviikko 29. joulukuuta 2021

Hampaaton läski hankki tietokoneen

Suomen lifestyle tubettajien eliittiä edusta Hampaaton läski hankki uuden pelitietokoneen.

Suorituskyvyltään kone on varsin tehokas, kyllä sillä pelailee!

sunnuntai 26. joulukuuta 2021

Tarjouksia

Nyt näkyy sitten olevan joulun jälkeisiä tarjouksia. Kohta tulee vuoden 22 mallit niin nykykoneet ovat auttamattoman vanhanaikaisia.

https://www.gigantti.fi/product/tietokoneet/tabletit-ja-ipad/148647/lenovo-tab-m10-hd-wifi-10-1-tabletti-32-gb

Lenovon 10" tabletti on aika edullinen ja hyvän oloinen. Sillä voi vaikka lukea kirjoja tai katselle Youtubea. Itse olen tässä katsellut tablettia kirjanlukuun mutta en taida tässä vaiheessa ostaa vaan odotan uusia malleja.

keskiviikko 22. joulukuuta 2021

Apple iPhone SE 3

The ‌iPhone SE‌ is a popular choice for customers looking for a smaller and more compact ‌iPhone‌. Ahead of when Apple is expected to abandon the 5.4-inch "‌iPhone‌ mini" in the 2022 ‌iPhone‌ series, the ‌iPhone SE‌ will likely play an increasingly more critical role in the ‌iPhone‌ lineup. The current ‌iPhone SE‌ starts at $399 and Apple's expected to keep the same price for the upcoming model.

https://www.macrumors.com/2021/12/21/iphone-se-3-trial-production-launch-early-2022/ 

https://news.mydrivers.com/1/803/803814.htm 

Applelta uutta mallia pukkaa!

lauantai 18. joulukuuta 2021

Huawei MatePad T10 WiFi 32 GB Android-tabletti - 99.90 €

 Nyt lähtee 10" Android tabletti alle satasella.

https://www.verkkokauppa.com/fi/product/42864/rmhdv/Huawei-MatePad-T10-WiFi-32-GB-Android-tabletti-53011EUJ

Täytyy katsella josko joulun jälkeen hankkisi jonkinlaisen tabletin. Huawein tabletissa ei taida olla Googlen palveluja mutta muuten halpa.

Amazon Fire HD -tabletti 8" 32GB WiFi

Olenko jo aikaisemminkin maininnut, että Amazon Fire HD 8" tabletti lähtee udellisesti - 89.95. Aika edullinen hinta, tosin vanha malli. Ei siitä yhtään enempää kannata maksaa mutta tuolla hinnalla se on edullinen. Itse olen katsellut vähän isommalla näytöllä varustettua kirjojen lukemiseen.

torstai 16. joulukuuta 2021

Intellivision Amico

Ainakin Amazon (Saksa) näkyy myyvän Intellivision Amicoa. Sivun mukaan toimitukset alkaisivat 2022 alkuvuodesta.

https://www.amazon.de/-/en/ITVA01-UK-61ST/dp/B089M6P1DJ/ref=sr_1_1?keywords=intellivision&qid=1639628591&sr=8-1

Raspberry Pi saatavuus heikko

Raspberry Pi -tietokoneiden saatavuus on heikko.

https://www.verkkokauppa.com/fi/search?query=raspberry

Verkkokauppa.comissa ei näy olevan yhteen saatavilla. Todella suosittu tuote. Raspberry Pistä on olemassa näppäimistöllinen malli ja sitä ei myöskään ole saatavilla. Siitä ei varmaan vielä ole edes olemassa suomalaisella näppäimistöllä. 

http://raspberrypi4u.blogspot.com/

https://www.omgubuntu.co.uk/2021/12/pop_os-is-now-available-for-the-raspberry-pi 

Optinen kiihdytin

Optical computing based on silicon photonics promises orders-of-magnitude improvements in computing speed and power efficiency. The technology is based on directing modulated infrared light into silicon “wires” called waveguides, producible using standard CMOS processes. A form of analog computing, joining two waveguides effectively combines two signals while on-chip modulators (modulating brightness) effectively multiply two signals. Together, optical MAC units can be formed. (Read our primer on optical computing here). However, while optical computing is ideal for accelerating linear operations like matrix multiplication, standard digital electronics are required for nonlinear operations, memory and control.

https://www.eetimes.com/optical-computing-chip-runs-hardest-math-problems-100x-faster-than-gpus/ 

Tehot kasvavat pikkuhiljaa...

tiistai 14. joulukuuta 2021

Uuden sukupolven konsolien saatavuus heikko

Sonyn PS5 ja Microsoftin xboxin saatavuus on heikko. Levyasematonta XBOXia näkyy olevan saatavilla ja hintakaan ei loppujen lopuksi ole kovin paha. Itse odottelen vielä ainakin niin kauan, että saatavuus on kunnossa niin saadaan hintaa alaspäin.

https://www.gigantti.fi/product/gaming/konsolit/xbox-konsolit/388784/xbox-series-s-512gb-fortnite-and-rocket-league-pelikonsoli-valkoinen

sunnuntai 5. joulukuuta 2021

Nokia T20 suosittu

Nokian T20 on ilmeisen suosittua, koska se on loppuun myyty Gigantissa. DNA:lta sitä saa ja vielä halvemmalla.

https://kauppa.dna.fi/tuote/nokia-t20/p/QT00116?gclid=Cj0KCQiA47GNBhDrARIsAKfZ2rDnrgrIV_U_0FzucJRPIiXpowqXMWnNkmxxihTXEjhG_U3TB70iRDwaAmGcEALw_wcB

Itse olen tässä haaveillut tabletista mutta en ole ostanut. Odottelen ensivuoden alennusmyyntejä. Silloin niitä saa taas halvalla.

Pilvi Apple M1

Amazon Web Services has added Apple’s Arm-powered M1 CPU to its range of cloudy desktop offerings.

The silicon's been pressed into service as a refresh of the bare metal Mac-as-a-service that AWS launched in 2020. Those instances – dubbed "EC2 M1 Mac instances" – used a Mac mini.

That diminutive hardware has again been uplifted into the Amazonian cloud. AWS's Sébastien Stormacq described the offering as powered by a "M1 SoC with 8 CPU cores, 8 GPU cores, 16 GiB of memory, and a 16-core Apple Neural Engine".

https://www.theregister.com/2021/12/03/aws_m1_macs_ec2/

Appleakin voi käyttää pilvessä.

 

torstai 2. joulukuuta 2021

Olen katsellut tablettia

Olen jo kirjoitetellutkin siitä, että olen katsellut tablettia. Tabletti tulisi kirjojen lukemiseen. Itsellä on vanhoja tabletteja mutta ne on vähän ankeita ominaisuuksiltaan. Yksi vaihtoehto olisi Amazon tabletti.

https://www.hobbyhall.fi/fi/elektroniikka/taulutietokoneet-kotelot-e-kirjan-lukulaitteet/taulutietokoneet/amazon-fire-hd-8-32gb-wififire-os-tabletti-blue_57cbfd02/

Amazonissa on kuitenkin vain 8 tuuman näyttö. Kirjojen lukemiseen pitäisi kuitenkin olla isompi 10". Tämän takia en Amazonia osta vaikka hinta olisikin mukava alle 100 euroa. Kiinalaisia Lenovoja ja muita saisi 10" aika halvalla, mutta niissä on vanhahtava käyttöjärjestelmä eli Andoid 9. Se on vähän arveluttavan vanha. En ole oikein sopivaa löytänyt. Nokia T20 olen katsellut, se on muuten mukavan oloinen mutta siinä on liikaa hintaa. En kyllä maksa yli 200 euroa tabletista. Täytyy katsella joulun jälkeen josko löytyisi halvalla. Applella on kanssa hienoja tabletteja mutta ne on niin kalliita etten taida ostaa sellaista. Tabletti on kuitenkin kulutustavaraa eikä sijoituskohde. 

https://www.verkkokauppa.com/fi/product/38982/qhrxd/Lenovo-Tab-P11-11-128-Gt-WiFi-tabletti-harmaa

keskiviikko 1. joulukuuta 2021

Intellivision Amico

Intellivisonilta on tullut uusi videokonsoli. Konsoli tarkoitettu perheille ja pikkulapsille.

http://www.intellivision.eu/

En tiedä saako sitä mistään Suomesta ostettua. Konehan sinällään ihan käyttökelpoinen ja suhteellisen tehokas, ei sitä tosin voi PS5 ja kumppaneihin verrata.

https://intellivision.com/amico-tech-specs

Tehoa lienee vähän Sony PS3 enemmän. Amicoa ainakin mainostetaan sivuille eli en tiedä koska tulee Suomeen. Ei taida joulumarkkinoille ehtiä. Intellivisionista puhutaan Youtubessa ikävään sävyyn. Itse en usko, että se on huijaus. Monet eivät ymmärrä, että markkinoilla on tarvettava konsolille joka oli perheelle sopiva. Monet vanhemmat eivät halua antaa lasten pelata kovin väkivaltaisia pelejä ja heille Intellivion voi olla varsin hyvä valinta. Helppoja pelejä perheen pienimmille ja ehkä vähän suuremmillekin.

http://nerdlypleasures.blogspot.com/2020/07/batty-over-bits-complexity-of.html

http://famicomblog.blogspot.com/2011/10/bandai-intellivision-this-could-be.html 

http://www.amicogamer.com/

https://playplayers4game.blogspot.com/2021/08/intellivisions-wii-like-amico-console.html

http://gamesapunka.blogspot.com/2021/10/intellivision-amico-boxed-games-go-on.html

tiistai 30. marraskuuta 2021

maanantai 29. marraskuuta 2021

Yhtään ylimääräistä älylaitetta ei kannata ostaa

Itse en osta yhtään ylimääräistä älylaitetta vaikka mieli tekisi. Niistä ei ole kuin harmia. Tarvitsee muistella kaiken maailman salasanoja ja muuta sellaista. Halvemmalla pääsee kun ei osta mitään. Älylaitteilla ei muutenkaan juuri tee mitään, ne ovat kokolailla turhia.

https://etn.fi/index.php/13-news/12885-britit-kieltaevaet-oletussalasanat

sunnuntai 28. marraskuuta 2021

Kvanttitietokoneet ja salaus

Tulevaisuudessa kvanttitietokoneet voivat murtaa monet nykyteknologialla murtamattomat salaukset.

Nations and large companies, alike, are investing billions of dollars in quantum computing. While the technology promises to allow uncrackable communications, it also poses a likely threat to current digital infrastructure based on the latest encryption. Symmetric-key encryption, for example, could be cracked more easily using quantum computing, but it can be scaled up to larger key sizes to foil efforts. Public-key encryption, however, will almost certainly be broken by quantum computers in the future.

Such attacks will not be seen for at least five years and likely not a decade either, but they could pose a threat in 20 or 30 years, said Michele Mosca, CEO of evolutionQ, at last week's SecTor. About 83% of quantum-computing experts currently experimenting with the technology believe that breaking RSA-2048 encryption in less than 24 hours is a challenge that will not be solved in a decade, but the same percentage believe the milestone will be reached in less than 30 years, Mosca said.

https://www.darkreading.com/risk/are-you-planning-for-the-quantum-transhumanist-threat-

Yleisesti tiedossa on, että NSA ja muut keräävät tietoa ja varastoivat sen sitä aikakautta varten kun kvanttiteknologia mahdollistaa niiden salauksen purkamisen.

keskiviikko 24. marraskuuta 2021

Kiina ja kvanttiherruus

What is more, the paper, appealingly titled “Closing the ‘Quantum Supremacy’ Gap: Achieving Real-Time Simulation of a Random Circuit Using a New Sunway Supercomputer” appears to dramatically improve over ORNL’s “Summit” results with far more compute cores in the loop (an incredible 42 million) and with mixed precision. The problem is that the simulations have been dialed back in complexity compared to the original experiment – quite significantly, according to Dmitry Liakh from ORNL.

“In their Gordon Bell Prize-winning work, the Chinese researchers introduced a systematic design process that covers the algorithm, parallelization, and architecture required for the simulation. Using a new Sunway Supercomputer, the Chinese team effectively simulated a 10x10x (1+40+1) random quantum circuit (a new milestone for classical simulation of RQC). Their simulation achieved a performance of 1.2 Eflops (one quintillion floating-point operations per second) single-precision, or 4.4 Eflops mixed-precision, using over 41.9 million Sunway cores (processors).”

https://www.nextplatform.com/2021/11/18/chinas-exascale-quantum-simulation-not-all-it-appears/ 

Kiinalaiset ja kvanttiteknologia, on sen verran monimutkaista tekstiä etten jaksa sitä suomeksi selittää. Kannattaako lukea alkuperäinen.

 

 

maanantai 22. marraskuuta 2021

Xbox Series S - 269€

 Uuden sukupolven XBOXin saa 269€:lla.

https://cdon.fi/kodin-elektroniikka/xbox-series-s-konsoli-512-gt-p76321204

Pikkuhiljaa hinnat tippuvat, vielä saadaan saatavuusongelmat ratkaistua niin voi pikkuhiljaa ruveta harkitsemaan ostamista.

torstai 18. marraskuuta 2021

Linux toimii nyt Apple M1:llä

Kauan odotettu ominaisuus nyt Linuxissa, toimii Applen M1:llä.

https://www.techtimes.com/articles/268170/20211118/m1-macbooks-compatible-with-linux-open-sourced-endless-capabilities.htm

There are a few things still missing. He’s running Arch and doesn’t have the GPU configured yet, so all of the graphics are rendered in software. But he has put the computer through the wringer including running some computationally-intense software for nearly a full day before realizing that the machine wasn’t charging, which did not make much difference in performance. These machines are indeed quite capable with their new ARM chipsets and hopefully his work going forward will bring Linux to the rest of us who still use Macs even if they don’t want to run macOS.

https://hackaday.com/2021/11/17/linux-coming-soon-to-m1-macbooks/

Tavallisen kuluttajan ei ehkä kannata vielä ostaa Applen M1:stä vaan odottaa, että tuki paranee. Suosittelen odottamaan vielä vähän enneen päivittämistä M1:seen. Kannattaa varmaan odotella Apple M2.

https://www.zdnet.com/article/best-linux-desktops-for-beginners/

http://downshiftaaminen.blogspot.com/2021/03/macbook-air-m1-kokemuksia-uudesta.html 

Huawei MatePad T 8 WiFi 16 GB tabletti - 47€

Huaweilta lähtee tabletti 47 eurolla. Siinä ei ole Googlea mutta hinta on varsin edullinen eli sen voi ostaa ja kokeilla miten ilman Googlea pärjää.

https://www.gigantti.fi/product/tietokoneet/tabletit-ja-ipad/188286/huawei-matepad-t-8-wifi-16-gb-tabletti

8 GB - uusi standardi

Selailin tässä Internettiä ja huomasin, että tietokoneiden uudeksi muististandardiksi on muodustunut 8GB. 8 GB:llä pääsee jo varsin pitkälle monessa tilanteessa.

maanantai 15. marraskuuta 2021

Fedora 35

Olen tässä käytellyt jo jonkun Fedora Linux 35:ttä. Fedora on toiminut ilman ongelmia. Kannattaa kokeilla Fedoraa! Itse oman kokemuksen mukaan Fedora 35 on yksi parhaista Linux distribuutioista.

https://www.omgubuntu.co.uk/2021/10/download-fedora-workstation-35

sunnuntai 7. marraskuuta 2021

Stephen Wolframin (Mathematica) haastattelu

Mathematica on yksi parhaista matematiikkaohjelmistosta.

https://www.infoq.com/podcasts/wolfram-language-mathematica/

Mathematicahan on siellä hieno, että siinä valmiina sisäänrakennetuna dataa, eli esim. pörssikurssit ja monet datat ovat siinä valmiina. Tälläinen on hyvin harvinaista perinteisten tietokoneohjelmien keskuudessa. Tietyissä tilanteissa hyvin lyhyt Mathematica koodi voi tehdä valtavasti erilaisia asioita, erityisesti juuri dataintegraation takia.

https://www.wolframalpha.com/input/?i=finland+sweden+gdp

WolframAlpha perustuu Mathematicaan ja osoittaa kuinka tehokas se on. Itse olen käyttänyt jonkun verran Mathematicaa mutta sitä pitäisi harjoitella kunnolla, koska se on varsin monipuolinen ohjelmisto. 

WoflramAlpha sivustolla voi laskea integraaleja ja derivaattoja. Matriisilaskentakin onnistuu. Varsin hyvä sivusto kokeilla modernin matematiikkaohjelmiston tehoja.


lauantai 6. marraskuuta 2021

Fedora 35

Tässä on nyt tullut käytettyä Fedora Linux 35 jo vähän aikaa. Hyvin on toiminut, selkeä ja helppokäyttöinen käyttöjärjestelmä.

https://www.zdnet.com/article/fedora-linux-35-is-here/

Jotkut Linuxit on sen verran sekavia, että niiden käyttäminen on vaikeaa. Fedora on selkeä ja intuiviinen käyttöjärjestelmä, jonka käyttämiseksi ei tarvitse osata mitään erikoista. Pääasiassa riittää, että osaa lukea ja painaa nappia.

Fedora on paljon helpompi ja intuitiivisempi käyttää kuin esim. Microsoft Windows 11. Applesta en osaa sanoa, kun en ole käyttänyt. Applella on kyllä hienoja kannettavia mutta ne ovat vähän kalliita.

Nokia T20 myy hyvin

Nokian ensimmäinen tabletti T20 näkyy myyvän hyvin. Se on loppu monesta suositusta verkkokaupasta.

torstai 4. marraskuuta 2021

Acerin tabletti 49€

Edullinen Acerin tabletti 49€.

https://www.gigantti.fi/product/tietokoneet/tabletit-ja-ipad/244901/acer-atab721e-7-tabletti-16-gb

Edullinen Acerin tabletti, ei mitenkään erikoisen hyvä mutta soveltunee esim. television viereen televisio-ohjelmien aikataulujen lukemiseen.

Päivitin Fedora 35:een

Äsken päivitin Fedora 35:een. Hyvin tuntuu toimivan. Päivitys meni ilman ongelmia.

keskiviikko 3. marraskuuta 2021

Fedora 35

Nyt on sitten tullut Fedorasta uusi versio 35. Itse käytän Fedoraa eli luultavasti päivittelen jossain vaiheessa. Itse suosittelen odottamaan vähän aikaa ennen päivittämästä, koska isot ongelmat luultavasti ratkaistaan nopeasti. Ei kannata ihan ensimmäisten joukossa päivittää vaan odottaa vähän aikaa. 

https://fedoramagazine.org/announcing-fedora-35/

https://getfedora.org/fi/workstation/download/ 

https://news.itsfoss.com/fedora-35-release/

http://fedoraplanet.org/

https://linuxdicasesuporte.blogspot.com/

https://www.omgubuntu.co.uk/2021/10/download-fedora-workstation-35

tiistai 2. marraskuuta 2021

Aallossa tehty Risc-V prosessori

Ryhmä Aalto-yliopiston mikroelektroniikan opiskelijoita toteutti jo kesällä RISC-V -mikroprosessorin laitteistokuvauksen ja on nyt julkaissut sen avoimesti verkossa. Työ perustuu Berkeleyn yliopistossa kehitettyyn avoimeen RISC-V-prosessoriarkkitehtuuriin. Koodi löytyy Githubista.

Opiskelijoiden työtä ohjannut ja Berkeleyssa itsekin työskennellyt vanhempi yliopistonlehtori Marko Kosunen kehuu, että prosessorikoodin koodasi neljän teekkarin porukka kesän aikana. - Nyt prosessori on siinä vaiheessa, että sitä voisi ryhtyä valmistamaan.

 https://etn.fi/index.php/13-news/12774-aalto-opiskelijat-julkistivat-risc-v-prosessorinsa-laehdekoodin

maanantai 1. marraskuuta 2021

Arthur C Clarke predicts the internet in 1964

Arthur Clarke ennustaa Internetin aika selvästi.


Tuleva Intelin GPU Arm yhteensopiva

Intel a few days ago announced it is putting its Ponte Vecchio GPU in high-performance computers with SiPearl's Rhea CPU, but didn't mention the CPU is based on an ARM Neoverse V1 design.

https://www.theregister.com/2021/10/29/intel_gpu/ 

Intelin tuleva GPU tulee tukemaan Armia.

torstai 28. lokakuuta 2021

Inteliltä uusi prosessori

Intel yrittää vielä kampittaa Apple M1:tä.

Alder Lake -prosessorien arkkitehtuuri perustuu hybridirakenteeseen, jossa on sekä tehokkaita että energiatehokkaita ytimiä. Konsepti on tuttu Arm-mobiiliprosessoreista, joissa se tunnetaan nimellä big.LITTLE.

Eilen illalla Intel julkisti kuusi ensimmäistä 12. polven Core-suoritinta. Niihin kuuluu ”maailman paras peliprosessori”, kuten Intel uutuuksien lippulaivaa eli i9-12900K-sirua kutsuu. Siinä on 16 ydintä ja se kykenee ajamaan 24 säiettä rinnakkain. Edeltäjään (i9-11900K) verrattuna Intel lupaa pelaajille 23-28 prosenttia enemmän kehyksiä sekunnissa (FPS) pelistä riippuen.

https://etn.fi/index.php/13-news/12760-nyt-tuli-intelin-vastaus-applelle 

x86 on vielä hengissä ja iskukunnossa. Risc-V ja Arm yrittävät lyödä keppiä renkaisiin.


Moore'n laki hengissä

"Moore's law is alive and well," said CEO Pat Gelsinger during a keynote at the Intel Innovation event, which was webcast on Wednesday.

He showed a chart tracking the semiconductor giant progressing along a trend line to 1 trillion transistors per device by 2030. "Today we are predicting that we will maintain or even go faster than Moore's law for the next decade," Gelsinger said.

https://www.theregister.com/2021/10/28/intels_gelsinger_moore/ 

Intelin mukaan Moore'n laki on vielä hengissä ja voi hyvin. Valtavaa tehon lisäystä vielä edessä.

https://www.wolframalpha.com/input/?i=moore%27s+law


tiistai 26. lokakuuta 2021

Linuxin käyttäjät löytävät bugeja

Linuxin käyttäjät löytävät enemmän bugeja kuin muut.

DV: Rings of Saturn on riippumattoman pelistudio Kodera Softwaren avaruuspeli, jossa harrastetaan asteroidien louhimista sekä piratismia. RoS nojaa vahvaan fysiikanmallinnukseen sekä fysiikan lakien noudattamiseen, eli se on lähtökohtaisestikin varsin erikoinen peli.

https://www.tivi.fi/uutiset/tv/da5b931e-b677-467d-bffb-19e4e7569b97 

Tässähän ei sinällään ole mitään uutta. Lienee selvää kaikille, että Open Source (avoin lähdekoodi) jo sinällään kannustaa havaitsemaan vikoja. Itse en niin paljoa osaa ohjelmoida, että pystyisin tähän mutta onneksi on olemassa taitavampia.

Nokia T20

Itse olen katsellut itselleni hyvää tablettia. Nokia T20 vaikuttaa hyvältä. En nyt osta vielä vaan katselen miten markkinatilanne kehittyy.

https://www.gigantti.fi/product/tietokoneet/tabletit-ja-ipad/358668/nokia-t20-tabletti-wifi-32-gb

https://www.gigantti.fi/product/tietokoneet/tabletit-ja-ipad/358668/nokia-t20-tabletti-wifi-32-gb

Itsellä se kipuraja hinnassa menee 200 eurossa eli nämä Nokiat ovat vielä aivan liian kalliita. Tarpeeksi kun odottaa niin kyllä hinnat tippuvat. Tässä pitäisi olla syksyllä tulossa markkinoille useita tabletteja suurin piirtein samanlaisilla ominaisuuksilla eli kilpailua tulee lisää ja se on kuluttajan etu. Nyt rupeaa pikkuhiljaa 5G:kin yleistymään eli tabletissa ehkä pitäisi olla 5G tuki tai se tulisi ainakin sitten näkyä hinnassa. Tänne Jussi Mediankin pääkonttorin läheisyyteen tulee 5G torni eli nopeudet tulevat täälläkin kasvamaan pikkuhiljaa. Optista kuitua ei tänne halvalla saa eli 5G on ainoa nopeampi yhteystapa mikä on täällä saatavilla. Optinen kuitu olisi kuitenkin hyvä. Olen ajatellut omaa serveriä mutta sitä ei pysty oikein näillä nopeuksilla laittamaan.

https://pinoytechsaga.blogspot.com/2021/10/nokia-t20-tablet-specs-features-revealed.html

https://www.indiatoday.in/technology/news/story/nokia-t20-android-tablet-may-launch-soon-in-india-confirms-flipkart-teaser-1870342-2021-10-28 

https://kauppa.dna.fi/tuote/nokia-t20/p/QT00116-blue 

https://tech-ish.com/2021/10/14/nokia-t20-tablet/

sunnuntai 24. lokakuuta 2021

perjantai 22. lokakuuta 2021

Ubuntu 21.10 julkaistu

Suosittu Linux jakelu Ubuntu on päivittynyt uuteen versioon.

https://www.omgubuntu.co.uk/2021/10/ubuntu-21-10-is-now-available-to-download

https://ubuntu.com/ 

Itse en aio nyt tälläkertaa asentaa uutta Ubuntua. Nyt on käytössä Fedora Linux. Se on toiminut hyvin, en jaksa kokeilla. Sen verran hommaa kuitenkin, että kun ei ole oikeastaan yhtään ylimääräistä konetta jolla voisi kokeilla. 

https://distrowatch.com/table.php?distribution=ubuntu

https://distrotest.net/index.php 

https://distrotest.net/Ubuntu

Distrotestissä voi kokeilla Linuxia ilman asennusta etäyhteyden kautta.

Pop Wallet

Korttikotelo arvostelu. 

Bad Piggies

Kokeilin Androidilla Bad Piggies -peliä. Peli toimi Xiaomin laitteella tosi huonosti. Kosketus ohjaus ei toiminut juuri ollenkaan eli peli oli pelikelvoton.

https://play.google.com/store/apps/details?id=com.rovio.BadPiggies&hl=fi&gl=US

En tiedä sitten oliko syynä Xiaomissa vai pelissä?

Applen uudet mallit ovat hienoja mutta kalliita

Apple on tuonut markkinoille uusia M1 perustuvia tietokoneita. Tietokoneet ovat hienoja mutta kalliita. Hinnat ovat sen verran korkeita että en itse aio sellaista hankkia.

https://www.verkkokauppa.com/fi/product/84042/rhcjr/Apple-MacBook-Pro-14-M1-Pro-512-Gt-kannettava-tahtiharmaa-MK

Applen tuotteet ovat aina olleet suhteellisen kalliita, vastaavilla komponenteilla on saanut halvemmakin. Nyt kun Apple käyttää omaa prosessoria ja näytönohjainta niin vastaavaa ei saa muualta. Apple M1 on varsin tehokas ja energia pihi prosessori. 

Applen M1 ei voi kunnolla ajaa Linuxia ja itse käytän Linuxia eli sen käyttöarvo on alentunut. Linux toimii hyvin x86 prosessoreilla.

tiistai 19. lokakuuta 2021

Motorola Moto G60s älypuhelin 6/128GB (sininen)

Gigantti myy halvalla Motorolan Moto G60s. Hyvä puhelin halvalla.

https://www.gigantti.fi/product/puhelimet-ja-gps/puhelimet/330965/motorola-moto-g60s-alypuhelin-6128gb-sininen


Apple M1 Pro

The M1 Pro relies on 5nm process technology. It sports 33.7bn transistors, twice as many as the M1. The chip has a 10-core CPU – eight high-performance cores and two high efficiency cores. Apple claims it's up to 70 per cent faster than M1, depending on the workload, delivers up to 1.7x better CPU performance than the latest 8-core PC laptop chip when using comparable amounts of power, and at equal performance levels uses 70 per cent less power than the PC chip.

In a message to The Register, Hector Martin, founder and project lead of Ashai Linux and the finder of the initial M1 flaw and of the supposed second one, said Apple cannot address the M1 design error except through new silicon. He said he didn't know whether Apple has done so in the M1 Pro and M1 Max. And he declined to provide further details about his second alleged bug, which has not yet been publicly disclosed.
https://www.theregister.com/2021/10/18/apple_macbook_pro/

Apple jatkaa prosessoriensa kehittämistä. Teho tulee paljon pienellä energian kulutuksella. Intel on tippunut prosessoritehoissa kauas Applesta. Aikanaan Intel oli pioneeri ja johtava valmistaja, tänään se ei ole. Itsekin ostaisin Applen jos olisi rahaa sen verran. Nyt mennään halvemmilla koneilla eteenpäin. Fedora Linuxin pyörii hyvin suhteellisen pienelläkin teholla kun näillä koneilla ei juurikaan mitään paljon tehoa kuluttavaa tehdä. 

Powering the all-new MacBook Pro, new chips feature up to a 10-core CPU, 32-core GPU, 64GB of unified memory, ProRes acceleration, and industry-leading power efficiency

https://www.apple.com/newsroom/2021/10/introducing-m1-pro-and-m1-max-the-most-powerful-chips-apple-has-ever-built/

Applen M1 prosessorissa on ilmeisesti jonkinlainen bugi. Myös Intelin prosessoreissa on ollut kaiken maailman bugeja eli niiden kanssa on pystytty elämään. Prosessoribugeissa vaan ongelmana, että niitä ei voi kunnolla korjata korjaamatta prosessori. Ohjelmistokorjaukset yleensä iskevät suorituskykyyn.

https://gulfnews.com/technology/companies/apple-drops-intel-in-biggest-macbook-pro-overhaul-in-years-1.1634617793696

Sony PS5 ykköspaikalle Yhdysvalloissa

After almost three years as the top-selling console in the U.S., the Nintendo Switch has been ousted by Sony’s PlayStation 5. According to Mat Piscatella, an NPD analyst, the PS5 was the best-selling gaming hardware platform in both units sold and overall dollars earned in September 2021.

“September 2021 snaps the remarkable 33 consecutive month streak that Nintendo Switch was the market’s leading platform in hardware unit sales,” Piscatella said on Twitter. According to Piscatella, U.S. video game hardware sales as a whole saw a 49% increase in September 2021 relative to the previous September, with total sales for the year to date reaching $3.4 billion.

https://kotaku.com/playstation-5-ends-switchs-three-year-run-as-best-selli-1847885112 

Sony Playstation 5 on nyt eniten myyty konsoli Yhdysvalloissa. Enemmänkin varmasti olisi myyty jos tuotanto pysyisi kysynnä perässä. Itsekin olen harkinnut Sonyn PS5 hankitaa mutta saatavuus on niin heikko etten ole viitsinyt hankkia. Hankin sitten kun tavaraa on saatavilla reippaasti saa sitten vähän halvemmalla tai ainakin pari peliä kaupanpäälle. 

https://ps5daily.com/2021/09/14/new-playstation-5-update-unlocks-m2-slot-upgrade-and-more/

Pelit vie niin paljon SSD:tä, että kannattaa odottaa sen verran, että tulee 2 teratavun malli markkinoille. Sillä pärjää sitten jonkun aikaa.


torstai 14. lokakuuta 2021

Nokia T20

Nokialta tulee tabletti T20 markkinoille. Tabletti vaikuttaa kiinnostavalta. Pitkästä aikaa tulee markkinoille mitään Nokialta, jonka voisi ostaa.

https://www.gigantti.fi/product/tietokoneet/tabletit-ja-ipad/358668/nokia-t20-tabletti-wifi-32-gb

https://www.gigantti.fi/product/tietokoneet/tabletit-ja-ipad/358667/nokia-t20-tabletti-lte-64-gb

https://kauppa.dna.fi/tuote/nokia-t20/p/QT00116-blue?gclid=CjwKCAjwh5qLBhALEiwAioods5aMCMi5boDyUSA7C0NLXjYE7kypxvwfR3qDzwwZcWZ8yAYD_MwZPxoCEOcQAvD_BwE

Nokia T20 vaikuttaa hyvältä. Hinta on tavallaan ihan kohtuullinen. Siinä on uusi Android 11. Itse olen katsellut jo pidempään tablettia. Odottelun kuitenkin hintojen laskua. 269€ on aika paljon tabletista. 

https://techcovid.blogspot.com/2021/10/nokia-t20-with-104-inch-2k-display-4g.html

Tablettien yksiö ongelma on, että sillä rahaa jo melkein täyden tietokoneen ja tietokoneella pystyy sitten kuitenkin tämäkin enemmän. Itse olen ajatellut tablettia e-kirjojen lukemiseen. Se pysyisi paremmin kädessä jos istuu vaikka sohvalla lukemassa. Tietokone ei siihen sovellu oikein kunnolla. Itsellä kaksi tablettia. Toinen on Sonyn ja toinen Motorolan vanhoja malleja. Sonyssä on näyttö kirjava niin sitä ei oikein viitsi käyttää. Motorola toimii hyvin mutta siinä on vain 8" näyttö. Se on liian pieni e-kirjojen lukemiseen. Vähintään pitäisi olla 10".  Nokia T20:ssä on 10" näyttö eli se sopii e-kirjojen lukemiseen hyvin.

Kaukosäätimiä televisioon

Televisioiden alkuperäiset kaukosäätimet tahtovat hajota ennen televisioita. Olen joutunut ostamaan useamman kaukosäätimen. Kaukosäätimiä saa metsästää ja niiden saatavuus on monessa kaupassa heikko.

Tekniikkaosat näkyy myyvän alkuperäisiä kaukosäätimiä.

https://www.tekniikkaosat.fi/

Hinnat ovat aika kovia eli kannattaa katsoa muualtakin.

https://www.tekniikkaosat.fi/kaukosaatimet/

tiistai 12. lokakuuta 2021

VMWare kehittää muistiservereitä

VMware is working on a software-defined memory effort and thinks it could lead to the creation of "memory servers" – boxes full of memory that can be shared across a cluster.

DRAM can account for 40 per cent or more of a server's cost, but remains expensive. Memory is also in demand, as more workloads require in-memory processing. VMware's customers tell the company that access to memory is a bottleneck more often than access to I/O or storage.

VMware has also noticed that memory seems to be the last item of hardware that hasn't been virtualised. The company considers forms of memory other than DRAM to be under-utilised by applications. In Virtzilla's view that's because today, software vendors need to write their own code to take advantage of different memory tiers.

https://www.theregister.com/2021/10/11/vmware_project_capitola_explained/ 

VMWare kehittää muistiservereitä. Tälläisillä koneille voitaisiin laittaa muistit. Latenssit ovat kuitenkin ongelmana, koska tieto liikkuu valonnopeudella etäisyys vie aikaa. Monessa asiassa nimenomaan muisti on pullonkaula. Muistiservereillä olisi helppo lisätä muistia keskitetysti.

torstai 7. lokakuuta 2021

MS Office 2021 saa paremman tuen Libre Officen tiedostoille

Better support for open file formats in Office doesn’t just give Office users a hand, but helps ensure those using ODF files don’t hit hurdles in sharing files with companies or organisations that do rely on Microsoft products.

 https://www.omgubuntu.co.uk/2021/10/microsoft-office-2021-includes-better-support-for-opendocument-files

Pikkuhiljaa avoimen koodin asema paranee. 

lauantai 2. lokakuuta 2021

Intel Loihi 2

Each Loihi 2 chip has potentially more than a million digital neurons, up from 128,000 in its predecessor. To put that in context, there are roughly 90 billion interconnected neurons in the human brain, which should give you an idea of the level of intelligence possible with this hardware right now.

https://www.theregister.com/2021/10/01/artificial_brain_intel/ 

Tekoäly etenee.

Fedoralla Unicefin hyväksyntä

Fedora Linux has been recognized as a "digital public good" by the Digital Public Goods Alliance (DPGA), a strategy group set up by UNICEF to promote sustainable development through open-source solutions that contribute to an equitable world.

https://www.networkworld.com/article/3633623/fedora-linux-declared-a-digital-public-good.html 


tiistai 28. syyskuuta 2021

Nokia T20

Nokia T20 tabletti vaikuttaa kiinnostavalta mutta Nokian tuntien sekin varmasti tullaan tyrimään. Nokialla on taipumus pilata kaikki mihin se koskee.

https://suomimobiili.fi/nokia-t20-tabletista-paljastui-uusia-tietoja-saamassa-erittain-heikon-jarjestelmapiirin/

https://mobiili.fi/2021/08/16/ensimmaisesta-nokia-tablettilaitteesta-hmd-globalilta-paljastui-lisatietoja-nokia-t20n-suorituskyky-jattamassa-toivomisen-varaa/

Itsellä on kaksi Android tablettia, Motorola ja Sony. Molemmat ovat vanhoja ja uusi pitäisi jossain vaiheessa hankkia. Kännykän pieneltä ruudulta on paha lukea pitkiä tekstejä. Ruudun pitäisi olla vähintään lähemmäs 10 tuumainen eli Nokia voisi olla sopiva. Applen uudet tabletit ovat tosi hyviä mutta vähän kalliita.

https://www.verkkokauppa.com/fi/product/32656/qkvxf/Huawei-MatePad-T10-9-7-LTE-tabletti

Huaweilla on edullinen tabletti, joka täyttäisi vaatimukset. Googlen poissa olo tosin arveluttaa miten ilman sitä pärjäisi mutta muuten  on pätevä laite.

perjantai 17. syyskuuta 2021

Python

Just sain katsottua Python kurssin videot. Nyt pitäisi jossain vaiheessa yrittä koodata jotain.

lauantai 11. syyskuuta 2021

Linux on huoleton

Nyt kun on tullut enemmän käytettyä Linuxia niin ei enää mielellään Windowsia käytä sen lukuisten ongelmien takia. Linux pääasiassa toimii kun Windowsilla on kaikenlaisia ongelmia. Pelkästään tietoturva on Windowsissa huonolla tolalla. Linuxia voi suhteellisen rauhallisin mielin käyttää ilman virustorjuntaa kunhan ei asentele mitä vaan koneelle ja päivittelee laitteen.

https://www.howtogeek.com/718012/how-to-choose-between-ubuntu-kubuntu-xubuntu-and-lubuntu/

keskiviikko 8. syyskuuta 2021

Xubuntu

Asensin Xubuntun yhdelle vanhemmista kannettavista. Tähän asti on toiminut hyvin. Hirveästi en Xubuntun käyttöliittymästä tykkää, Fedorassa 34 on parempi. Kirjoittelen siitä kun olen enempi käyttänyt.

lauantai 4. syyskuuta 2021

antiX Linux

Kokeilin antiX Linuxia. En tykännyt. Vaikea käyttää ja sekava, ei kannata uhrata aikaa jos ei ole pakko.

https://antixlinux.com/

Sekava asentaa ja sekava käyttää. En saanut WLANia toimimaan. Ruma käyttöliittymä.

http://mylinuxexplore.blogspot.com/2013/07/antix-131-luddite-review-superb.html

https://distrowatch.com/table.php?distribution=antix 

Kyllähän sen olisi varmaan toimimaan saanut, mutta en tykännyt. 

https://www.everydaylinuxuser.com/2013/12/give-that-old-computer-boost-with-antix.html

torstai 26. elokuuta 2021

Anton

“On a chip for chip basis running the Desmond code, the Anton 3 chip is around 20X faster than the Nvidia A100,” explained Butts. “That is not to pick on Nvidia. The A100 is a tremendously capable compute engine. Rather, this illustrates the tremendous benefit we achieve from specialization. As a point of historical interest, a single chip Anton 3 supports almost the same maximum capacity as the Anton 1 supercomputer with 512 nodes. Moreover, it is actually faster over most of that range while consuming just one-fiftieth of the power.”

https://www.nextplatform.com/2021/08/25/the-huge-payoff-of-extreme-co-design-in-molecular-dynamics/ 

Anton on kiinnostava supertietokone.  

http://matt-welsh.blogspot.com/2010/02/david-shaws-anton-supercomputer.html

keskiviikko 25. elokuuta 2021

Fedora 34 Linux ja HP Laserjet 1200

Asensin HP Laserjet 1200 printterin Fedora 34:ään ja ei meinannut toimia. Sain sen toimimaan HP Laserjet 1200 - CUPS+Gutenprint v5.3.4 Simplified ajurilla. Se löytyy sieltä tulostimen asetuksista hae tietokannasta. Kokeilin kannasta paljon ajureita, kokeilin niistä muutamaa ja sain tuon toimimaan. Ainakin oma kone piti käynnistää uuudestaan; sitten toimi, en tiedä mikä oli vikana.

tiistai 24. elokuuta 2021

Kevyt Linux

Itsellä löytyy kaapista kolme tietokone vanhusta. Kahdessa niissä on Intelin Atom -prosessori, toisessa yksi ydin ja toisessa kaksi. Muistia on muistaakseni 1Gt. Kolmannessa koneessa on Intelin Pentium M, vanha IBM Thinkpad X31. Ajattelin, että pitäisi kokeilla jotain kevyt Linuxia niissä. Eihän niillä paljoa pysty mitään tekemään mutta aikanaan IBM oli kallis. Siinä on titanium runko ja kaikki.

http://www.notebookreview.com/notebookreview/ibm-thinkpad-x31-review-pics-specs/

Tukevasti tehty ja muutenkin ihan kiva laite mutta nykystandardein alitehoinen (512Mt muistia). Latasin AntiX:n koneelle, pitää vielä ehtiä polttaa se DVD:lle, että voi kokeilla. IBM:hän ei enää valmista tavallisia tietokoneita ollenkaan. Myi sen Lenovolle, yksi Lenovon kannettava löytyy kanssa, sekin on hidas.

 

"The chip, designed by an IBM team headquartered in Poughkeepsie, New York in partnership with the IBM Research AI Hardware Center in Albany, New York, which created the underlying technology, may be able to identify, quickly, fraudulent activity when consumer credit cards are misused or abused, the company described in a blog post.

“With Telum, financial institutions will be able to move from a fraud detection to a fraud prevention posture, catching instances of fraud while the transaction is still ongoing,” the company stated in its blog post.

The chip will be manufactured by Samsung, a company spokesperson told WRAL TechWire in an interview, and the research and development process took about three years. The chip will be a part of what IBM called in a press release a “Telum-based system,” available at some point during 2022, according to the company.

Other use cases for the chip technology, contained within a Powerpoint presentation shared with WRAL TechWire by IBM, include potential customer behavior prediction, supply chain optimization, anomaly detection to enhace security, and workload placement.

https://www.wraltechwire.com/2021/08/23/ibm-releases-details-on-its-telum-processor-which-includes-an-on-chip-ai-accelerator/

IBM tekee vieläkin prosessoreita.


Our goal is to continue improving AI hardware compute efficiency by 2.5 times every year for a decade, achieving 1,000 times better performance by 2029.

 The chip contains eight processor cores, running with more than 5GHz clock frequency, optimized for the demands of enterprise-class workloads. The completely redesigned cache and chip-interconnection infrastructure provides 32MB cache per core. The chip also contains 22 billion transistors and 19 miles of wire on 17 metal layers.

https://www.research.ibm.com/blog/telum-processor

maanantai 23. elokuuta 2021

Linux - 30 vuotta

Happy Birthday, Linux. At 30 years old, you have made quite a reputation for yourself. Having spirited the rise of open-source software, you have turned the world of proprietary computing upside down.

https://www.technewsworld.com/story/30-years-of-linux-history-told-via-distros-87239.html

Linux on 30 vuotta vanha! Onnea!

keskiviikko 18. elokuuta 2021

sunnuntai 15. elokuuta 2021

Nokia 9000 - 25 vuotta

Nokia presented its 9000 Communicator at the CeBIT 1996 computer fair in Hanover, Germany, and launched on August 15 of that year. "The office in your back pocket" added to the IBM Simon from 1994 and the HP OmniGo 700LX from March 1996.

The 9000 Communicator was a smartphone even before the word had been invented. For a decade, the device was ​​what a smartphone was supposed to look like. After the Communicator, Blackberry perfected the idea — until Apple's iPhone with its multitouch screen in 2007 came along.

Opened like a minilaptop, with a keyboard and a black-and-white display with a diagonal of  just 11.5 centimeters (4.5 inches), the retrofuturistic-looking device was made famous by actor Val Kilmer in the remake of the film The Saint.

The 9000 Communicator was the first device to offer a combination of keyboard, quality screen, and business and internet software in one package. It had for the first time all of the features of a computer on a phone, putting email, web browsing, fax, word processing and spreadsheets into a single pocketable device.

 https://www.dw.com/en/nokias-smartphone-25-years-since-it-changed-the-world/a-58841329

Nokia 9000 on sitten 25 vuotta vanha, klassikko. Nokialla oli silloin ikonisia laitteita, jotka määrittävän aikansa teknologiaa. Tänään Nokialla ei ole mitään vain kopioita vailla omaa identiteettiään.  Kuka osaa sanoa edes yhtä Nokian mallia? Ei saa katsoa Internetistä.

http://nokiacommunicator.blogspot.com/p/nokia-9000iil.html

https://uun-halimah.blogspot.com/2008/02/nokia-9000-communicator.html

https://nokiamuseuminfo.wordpress.com/1996/07/22/nokia-9000/

Nyt Nokiaa muistellaan nostalgisesti, koska sillä ei ole enää mitään merkitystä kännymarkkinoilla.

 

perjantai 13. elokuuta 2021

torstai 12. elokuuta 2021

Tietokone opiskelijalle

Nyt kun kuolet alkavat niin pikkuhiljaa moni opiskelija tarvitsee tietokonetta - yleensä kannettavaa. Käytetty tietokone voi olla hyvä vaihtoehto. Etenkin jos haluaa halvemman pään koneen silloin käytetty voi olla järkevä. Käytetyt perustuvat kuitenkin vanhaan teknologiaan väistämättä eli uusimpia ominaisuuksia niissä ei voi olla.

Koneen hinta muodostuu prosessorista, muistista, näytöstä ja SSD:n koosta. Prosessorin tehoja voi arvioida

https://www.cpubenchmark.net/singleCompare.php

Mitä isompi lukema sitä tehokkaampi. Tämän pitäisi olla vähintään 2000 tai mieluusti enemmän. Muistia nykyaikana on hyvä olla vähintään 8Gt, 4Gt kyllä pärjää ihan hyvin. Alle 4Gt taas on selkeästi liian vähän. Linuxilla pärjää pienemmillä tehoilla kuin Windowsilla mutta teho kuitenkin tarvitaan ohjelmien ajamiseen eli loppupeleissä tehon tarpeen määrittää se mitä sillä tehdään. 

Prosessoriytimiä on syytä olla vähintään 2 kpl. Yleensä näin onkin. Lukiolaiset ainakin käyttävät Abittia eli sen kanssa on syytä laitteen olla yhteensopiva. Abitti on eräs Linuxin muoto. WLAN voi kannettavassa olla epäyhteensopiva Abitin kanssa, yleensä kaikki muu toimii. Linuxin kanssa yhteensopiva WLAN sovittimia saa esim. Verkkokaupasta tai muualta.Sellainen maksaa halvimmillaan alle 20€. 

Applen M1 mallit eivät toimi Abitin tai Linuxin kanssa. Pitää olla perinteinen Intel tai AMD-prosessori. Mikään muu ei toimi.

SSD:n koko pitäisi olla yli 128Gt. Tämä onkin käytännössä se minimi millä koneita myydään. Muistia voi jatkaa muistikuilla ja ulkoisilla SSD asemilla. Muistin tarve riippuu siitä mitä sillä tehdään. Tavalliseen käyttöön 128Gt on riittävä mutta äkkiä muistia kuluu paljon enemmänkin.

http://tietsikka.blogspot.com/2021/04/kaytetyt-tietokoneet.html

Tietoneissa ei kannata ostaa liian tehokasta vaan ostaa uuden vasta sitten kun tehontarve kasvaa. Tämä on edullisempaa kuin ostaa kone tulevaisuutta varten.  Käytetyn kannettavan saa alle 300€:lla. Uusia saa alle 600€:lla.

Chromebookit eivät sovellu lukio-opiskelijalle, koska niillä ei voi kunnolla ajaa Abittia. 

Jossain vaiheessa syksyllä tulee Microsoftin Windows 11 markkinoille eli voisi ajatella, että vanhat mallit menevät alennusmyyntiin silloin. Eli jos konetta ei heti tarvitse niin voisi ajatella, että alkuvuodesta 2022 koneita saa halvalla.

Kokeile Tietokone hakua:



keskiviikko 11. elokuuta 2021

Symbian

Symbian oli aikanaan suosittu käyttöjärjestelmä älypuhelimissa mutta erinäisten virheiden jälkeen sen suosio romahti.

https://nokiamob.net/2021/08/09/is-there-a-place-for-breathing-light-on-nokia-smartphones/

Nokialla oli aikanaan suuret kuvitelmat itsestään ja kyvystää pärjätä omenatarhaajien kanssa. Nokialla oli aikanaan hyviäkin hetkiä mutta johdon kyvyttömyys tuhosi hyvän yrityksen. Linux ei aikanaan Nokialle kelvannut vaan uskoivat Microsoftiin. Microsoft pisti sitten Nokian kännypuolen lihoiksi.

https://betanews.com/2021/07/06/symbian-os-reimagined/

https://nokiapoweruser.com/reviving-a-nokia-n8-or-any-symbian-smartphone-in-2021/ 

https://www.androidheadlines.com/2021/04/a-new-symbian-emulator-for-android-can-even-emulate-n-gage-games.html

https://www.zdnet.com/article/android-before-android-the-long-strange-history-of-symbian-and-why-it-matters-for-nokias-future/ 

Nykymaailmassa tuskin symbianille enää on tilaa. Linux ja Android ovat niin vahvoja.

maanantai 9. elokuuta 2021

Venäjä kehittää prosessoreita

"Russian outlet Vedomosti.ru today is reporting that the conglomerate Rostec, a Russian state-backed corporation specializing in investment in technology, has penned a deal with server company Yadro and silicon design company Syntacore to develop RISC-V processors for computers, laptops, and servers. Initial reports are suggesting that Syntacore will develop a powerful enough RISC-V design to power government and education systems by 2025.

The cost of the project is reported to be around 30 billion rubles ($400m), with that the organizers of the project plan to sell 60,000 systems based around new processors containing RISC-V cores as the main processing cores. The reports state that the goal is to build an 8-core processor, running at 2 GHz, using a 12-nanometer process, which presumably means GlobalFoundries but at this point it is unclear. Out of the project funding, two-thirds will be provided by ‘anchor customers’ (such as Rostec and subsidiaries), while the final third will come from the federal budget. The systems these processors will go into will operate initially at Russia’s Ministry of Education and Science, as well as the Ministry of Health."

https://www.anandtech.com/show/16827/russia-to-build-riscv-processors-for-laptops-8core-2-ghz-12nm-2025 

Venäjä pyrkkii kehittämään prosessoreita.

https://en.rusnano.com/press-centre/media/20200424-cnews-has-compared-the-new-baikal-processor-with-the-intel-chips

Nämä prosessorit ovat varsin heikkotehoisia verrattuna parhaisiin länsimaisiin prosessoreihin mutta toimivat kuitenkin. Aikaa menee vielä paljon, että näitä kannattaisi ruveta käyttämään.

https://www.world-today-news.com/tiny-pc-created-on-baikal-processors-with-russian-os/

https://etn.fi/index.php/13-news/12415-venalainen-pc-ajaa-viisi-vuotta-vanhalla-raudalla

sunnuntai 8. elokuuta 2021

Steam Deck ja VR

Valve gave its most direct hint that its upcoming Steam Deck PC handheld could provide a path to standalone VR and an answer to Facebook’s Oculus Quest.

https://uploadvr.com/valve-steam-deck-processor/ 

Valve saattaa yrittää tehdä Steam Deckin prosessorista Virtuaalitodellisuus silmikon prosessorin.

perjantai 6. elokuuta 2021

Mooren laki vaikeuksissa

Ns. Mooren laki on vuosikymmenten ajan määrittänyt integroitujen piirien kehitystä mutta nyt se uhkaa tulla tiensä päähän.

https://www.theregister.com/2021/08/05/moores_law_what_next/

https://hasler.ece.gatech.edu/Published_papers/Technology_overview/gordon_moore_1965_article.pdf 

Sinällään arvioit ovat pitäneet suhteellisen hyvin paikkansa.

https://www.wolframalpha.com/input/?i=moore%27s+law

Aikanaan nähtiin aika hyvin mitä aika tuo, yllättävän hyvin.

torstai 5. elokuuta 2021

UFO: Enemy Unknown

UFO: Enemy Unknown klassinen vuoropohjainen strategiapeli. Monet pitävät sitä yhtenä parhaista.

https://fi.wikipedia.org/wiki/UFO:_Enemy_Unknown

UFO: Enemy Unknown pyörii nykystandardein pienellä teholla eli sen pelaaminen on halpaa huvia. 

https://en.wikipedia.org/wiki/X-COM:_UFO_Defense

https://store.steampowered.com/app/7760/XCOM_UFO_Defense/ 

https://www.ufopaedia.org/index.php/X-COM

Peli on alunperin julkaistu MS-DOSille eli se on kokolailla vanha.

https://www.gog.com/game/xcom_ufo_defense

https://www.retrogames.cz/play_497-DOS.php 

https://www.retrogames.cz/manualy/DOS/X-Com_-_UFO_Defense_-_Manual_-_PC.pdf

https://appro.mit.jyu.fi/doc/komentojonot/index1.html 

MS-DOSissa on hyvää se kuinka tehokas se on. Pienelläkin prosessorilla ja muistilla pääsee pitkälle, primitiivinenhän se tosin on, mutta jos ei halua maksaa mitään niin sillä pääsee halvalla (ilmaiseksi) pelaamaan.


keskiviikko 4. elokuuta 2021

18 TB ulkoinen asema

Isoon tallennustarpeeseen 18 Teratavun ulkoinen perinteellinen asema.

 

Western Digital ELEMENTS ulkoinen kovalevy 18000 GB Musta

https://datatronic.fi/komponentit/kiintolevyt-ssd-levyt/western-digital-elements-ulkoinen-kovalevy-18000-gb-musta-western-digital-wdbwlg0180hbk-eesn 

Tälle asemalla mahtuu paljon suurkäyttäjien tietoa pieneen tilaan. Ei ole SSD eli nopeudet ovat pieniä mutta tilaa on paljon. Asemien ovat vihdoinkin tulleet edullisiksi suurkäyttäjillekin. Ei tässä nyt vielä ole kovinkaan kauaa kun 1TB oli paljon tallennustilaa ja maksoi hirveästi.  

Itse suosittelen ostamaan SSD:tä eikä perinteistä kovalevyä. Suurten tiedostojen siirtoon menee hirveästi aikaa jos käytössä on perinteinen asema. Itsellä ei ole kuin 1 tietokoneessa SSD ja muissa perinteiset kovalevyt. Ei sitä eroa tavallisessa käytössä (eli Internet) kunnolla huomaa, mutta ero tiedostojen siirrossa ja varmuuskopioinnissa huomattava.

https://datatronic.fi/komponentit/kiintolevyt-ssd-levyt/adata-sd700-1000-gb-musta-adata-asd700-1tu31-cbk

https://www.verkkokauppa.com/fi/product/68238/jjgtf/Samsung-SSD-T5-ulkoinen-SSD-levy-1-Tt-musta

Muistia vähintään 16 Gt

Nykyhinnoilla kannattaa ostaa tietokoneeseen vähintään 16Gt keskusmuistia. SSD:tä kannattaa hankkia vähintään 256Gt, mieluummin enemmän.

Linux liian tehokas

Linux on niin tehokas, että pienempi teho riittää. Microsoft Windowsin kanssa tehoa ei ole koskaan liikaa edes peruskäyttöön. Linuxin kanssa vanhakin romu riittää. Tämä on tietysti bisnekselle huonoa, koska koneita ei tarvitse jatkuvasti uusia ja vanhakin roppana riittää. Säästöä tulee mutta yritykset menee konkurssiin.

http://tietsikka.blogspot.com/2021/04/kaytetyt-tietokoneet.html

http://armdevices.net/2021/08/03/pixel-6-at-299/

tiistai 3. elokuuta 2021

Muisti on tärkeää erityisesti tekoälyssä

Datamäärien räjähdysmäinen kasvu on johtanut tekoälyyn (AI) ja koneoppimiseen (ML) perustuvien sovellusten valtavaan kasvuun. Perinteisiä järjestelmiä ei kuitenkaan ole suunniteltu vastaamaan haasteeseen, jota massiivisiin tietojoukkoihin pääsy vaatii. IT-järjestelmien valtavirtaan siirtyvien AI- ja ML-sovellusten hankalin ongelma on tarve lyhentää tiedon löytämisen ja omaksumisen kokonaisaikaa, joka koostuu dataintensiivisen ETL-prosessin (Extract, Transform, Load) ja tallennuspisteiden määrityksen aiheuttamasta kuormituksesta.

https://etn.fi/index.php/tekniset-artikkelit/12391-pysyvaismuisti-tehostaa-tekoalya-ja-koneoppimista 

Arthur Sainio kirjoittaa pitkän artikkelin muistista ja tekoälystä.

https://www.bbntimes.com/society/humans-as-intelligent-machines-or-real-ai-a-new-human-machine-world

PineTime

The PineTime boasts a 1.3-inch captive touch display (240×240). It is powered by a Nordic Semiconductor nRF52832 processor with 64 MHz ARM Cortex-M4F CPU. It also has a small 170-180 mAh battery, plus a smudge of onboard memory and storage (nothing that users can make use of personally to store, say, MP3s, etc).

https://www.omgubuntu.co.uk/2021/07/pine64s-open-source-smartwatch-goes-on-sale-for-27

Linuxiin perustuva PineTime tulee markkinoille. Itse en käytä kelloa ollenkaan vaan olen selvinnyt kännykän kellolla. Aikanaan Ritari Ässällä oli älykello, jolla pystyi puhumaan autolleen. Nykyteknologialla ehkä jossain vaiheessa tämä tulee mahdolliseksi kun itseajavat autot yleistyvät. Autolle voi sitten soittaa ja se tulee hakemuun "kuskin".

maanantai 2. elokuuta 2021

Suunto 7

Over the past few years the smartwatch segment has become so big that now the specialists have started coming in. Finnish equipment maker Suunto, which is synonymous with pocket compasses, is launching its smartwatch in India now aimed at the segment that prefers the outdoors over everything else. Here is my experience of having used the Suunto 7 on and off for a few weeks.

https://indianexpress.com/article/technology/tech-reviews/suunto-7-review-7429952/ 

Älykellon tarvitsijalle suomalainen Suunto 7 voi olla hyväkin valinta.

https://www.verkkokauppa.com/fi/product/10218/ndscq/Suunto-7-multisport-urheilukello-All-Black 

Itsellä ei ole älykellolle mitään käyttöä mutta jotkut tykkää.

sunnuntai 1. elokuuta 2021

MediaTek Kompanio 1300T

Android tablets have a mixed history, and while Samsung keeps up the fight in the premium space, the most successful tablets are much less expensive things like Amazon's Kindle Fires. In the face of the iPad, the only way Android tablets can really compete is with price. So it's a little curious that MediaTek would be releasing a new chipset in what is usually a Chromebook-targeted line claiming it's specifically for tablets — that is, unless it isn't destined for Android tablets.

The new Kompanio 1300T is TSMC-built (6nm), with an eight-core configuration mixing the recent Coretex A78s and A55s, paired with a slightly older ARM Mali G77 MC9 GPU. It also supports 5G, but sub-6 only — that likely rules out the most recent M80 modem, so it's probably using something like the M70. The modem also does 2CC CA and supports Wi-Fi 6 and Bluetooth 5.2. It also has MediaTek's APU for enhanced performance in AI-specific workloads.

https://www.androidpolice.com/2021/07/26/mediatek-is-building-a-new-premium-chip-for-the-android-tablet-renaissance-that-probably-isnt-coming/ 

MediaTekilta tulee uusi prosessori Android tabletteihin ja mahdollisesti Chromebookkeihin. Tämä on iloinen asia kuluttajalle, pikkuhiljaa saadaan prosessoreita, jotka pystyvät haastamaan Intelin ja AMD:n prosessorit. 

https://www.theverge.com/22598860/lenovo-flex-5-chromebook-review

https://techcrunch.com/2021/07/29/another-banner-quarter-as-chromebook-shipments-grow-75-yoy/

Pikkuhiljaa markkinoille syntyy vaihtoehtoja ja kuluttaja voittaa. Kuluttajan asiaa ei hirveästi kukaan aja. Pääasiassa vain valmistajien etua ajetaan ja tämä on sääli. Kuluttajan etu yleensä poikkeaa ainakin jonkun verran valmistajien edusta.


Fedora 34

Fedora 34 on Acerin kannettavassa toiminut hyvin. Suurempi prosessoriteho on tehnyt käytästä mukavampaa. Lenovon kannettavassa prosessoriteho on sen verran niukasti, että kaikki ohjelmat kärsivät siitä. Acerin kanssa käyttö on mukavampaa.

perjantai 30. heinäkuuta 2021

Ubuntu 21.04

Yritin tässä asentaa Ubuntu 21.4:ää Lenovon kannettavalle tietokoneelle. Asennus epäonnistu. Päätin kokeille Fedora 34:ää siinä koneessa. Fedora 34 asentui.

tiistai 27. heinäkuuta 2021

Fedora 34

Asensin nyt sitten Fedora 34 yhteen kannettavaani. Se oli ollut käyttämätön. Aikanaan ostettu Microsoft Windows 8 ja pakko päivitetty Windows 10:een. En jaksanut enää käyttää Windowsia sen ongelmien takia vaan siirryin silläkin koneella Linuxiin.

Yritin asennella Ubuntu 21.04:ää mutta en saanut sitä asennettua. Kokeilin sitten Fedora 34:ää ja se meni paremmin. Toimii. Ainakin vähäsellä kokeilulla.

Asennettaessa piti kytkeä turvaominaisuudet pois ja siirtyä Legacy biosiin. DVD:ltä asennettaessa pitää Biosista muistaa laittaa bootti järjestys oikein eli USB DVD ensimmäiseksi. Sain Fedoran asennettua mutta siinä oli jonkin verran säätämistä, ei mennyt ihan ongelmitta. Kone on sen verran vanha eli en tiedä onko uudemmissa asentaminen helpompaa. Nyt oli kyllä aika vaikeata. Aikaisemmin on Linuxit asentuneet hyvin mutta tässä oli touhuamista. Arvasin kuitenkin oikeat asetukset eli en netistä etsinyt tietoa. Pikkuhiljaa pitäisi saada Linux asentumaan heittämällä. Kone oli Acerin ultrabookki. Hyvin toimii, kyllä huomaa, että on vähän enemmän prosessoritehoa kuin vanhemmassa koneessa. Käyttö on paljon mukavampaa. Pitäisiköhän vanhempaan koneeseen jossain vaiheessa asentaa joku kevyempi Linux kuin Fedora. 

sunnuntai 25. heinäkuuta 2021

Mikä Linux?

Olen tässä ottamassa yhtä vanhaa Windows 10 kannettaavaa uudelleen käyttöön. Se on ollut hyllyllä muutaman vuoden. En tiedä sitten minkä siihen laittaisi. Jatkaako Windowsilla vai siirtääkö sen Linuxiin. Windowsin huonona puolena on juuri ne päivittämiset ja muut jutut.

https://distrowatch.com/

Mitään kovin suuria vaatimuksia ei ole muutakuin, että sen ylläpito ja käyttäminen olisi mahdollisimman vaivatonta. En jaksa koko aikaa miettiä miten päivitykset ja muut jutut hoidetaan. Linuxi on usein ollut sangen vähän ylläpitoa vaativa. Ubuntua olen katsellut, että ehkä se olisi hyvä, tiedä sitten.

Edullinen kannettava

HP Notebook 14s-fq0075no 14" -kannettava, Win 10

https://www.verkkokauppa.com/fi/product/31201/qjxxb/HP-Notebook-14s-fq0075no-14-kannettava-Win-10/hintapuntari?list=OZCYkRqsZo1qxUj2qdkp5qbzr0YW5SyqiRz3qx3R0q5npzr

Huomasin varsin edullisen kannettavan tietokoneen HP:ltä. Ainakin tuntuisi aika edullinen.

https://www.cpubenchmark.net/cpu.php?cpu=AMD+Ryzen+7+4700U&id=3699

Olen tässä katsastellut uutta kannettavaa ja tuossa on hyvän tuntuinen kone. En nyt kuitenkaan osta konetta kun vanhoillakin pärjää.

keskiviikko 21. heinäkuuta 2021

ARMilta taipuva prosessori

"We envisage that PlasticARM will pioneer the development of low-cost, fully flexible smart integrated systems to enable an 'internet of everything' consisting of the integration of more than a trillion inanimate objects over the next decade into the digital world. Having an ultra-thin, conformable, low-cost, natively flexible microprocessor for everyday objects will unravel innovations leading to a variety of research and business opportunities."

He added: "For example, it will be too expensive to embed a silicon microcontroller into a label or package that costs only 10 cents. The key market areas for PlasticArm are sectors where form factor (thinness and flexibility) and cost are the highest priority. Whilst the technology will shrink further in the future, a 10nm process node would be uneconomic for the target markets, where a small amount of compute is needed and high density, high complexity circuitry is not required."

 

https://www.theregister.com/2021/07/21/plasticarm_flexible_chip/ 

ARM on kehittänyt taivuteltavan muovista tehdyn prosessorin. Tehoa ei ole paljoa mutta sen pitäisi olla halpa valmistaa. 

https://www.eetimes.com/plasticarm-soc-puts-arm-cortex-m0-on-flexible-substrate/

Lidareita autoon

AutoX on Kiinassa johtava autonomisten robotaksien kehittäjä. Sen viidennen sukupolven alusta perustuu ON Semin kameroihin ja lidareihin. Tarvitaan kaikkiaan 28 kameraa ja nejä 3D-lidaria, jotta auto kykenee näkemään samanaikaisesti kaikkiin suuntiin. 360 asteen näkymällä robottitaksi ajaa täysi autonomisesti.

Kaksikymmentäkahdeksan 2D-kuvakennoa ja neljä 3D LiDAR -anturia eliminoivat kuolleet kulmat ja takaavat korkeimman turvallisuustason. Kamerat perustuvat On Semin 8 megapikselin AR0820AT-kuvakennoon. Tarkkuuden ansiosta kamerat pystyvät tunnistamaan kohteita yli 300 metrin päässä. Tämä takaa turvallisuuden myös moottoriteillä ajettaessa.

https://etn.fi/index.php/13-news/12370-nain-monta-kameraa-ja-lidaria-robottiauto-tarvitsee 

Antureita ja Lidareita tarvitaan autoon monta, että auto näkee joka suuntaan.

maanantai 19. heinäkuuta 2021

Tiedonsiirto ennätys 319 TBit/s

Japanese researchers have broken the world record for the fastest internet speed by transmitting data at 319 terabits per second (Tbps) using modern day compatible fibre optical cable, according to the country's primary comms research institute.

The 3,001km (1,864 miles) optical fibre was designed by engineers at the National Institute of Information and Communications Technology (NICT) Network Research Institute.

https://www.theregister.com/2021/07/19/319_terabits_internet_speed/ 

Tiedonsiirto ennätys Japanista. Kohta menee petabitti sekunnissa rikki. Ei tästä vielä ole kovinkaan kaun kun yksi terabitti sekunnissakin oli kova tiedonsiirtonopeus.

perjantai 16. heinäkuuta 2021

Steam Deck

Rakenteeltaan Steam Deck muistuttaa hieman Nintendo Switchiä, mutta peliohjaimet ovat kiinteä osa kokonaisuutta, eivätkä ne ole irrotettavissa. Valvelle ominaisena lisänä ohjaustattien alapuolelle on sijoitettu pienikokoiset tasohiirialueet, jotka muistuttavat alkuperäisen Steam Controllerin ohjauspinnoista. Ohjainten keskelle sijoitetulla kosketusnäytöllä on kokoa 7 tuumaa ja se on toteutettu LCD-paneelilla. Näytön resoluutio on 1280 x 800 pikseliä.

Käyttöjärjestelmänä Valven ”käsikonsolissa” pyörii valmistajan oman SteamOS:n uusin versio, eli laitteella pääsee siis käsiksi suoraan omaan Steam-kirjastoon. Uuden SteamOS:n mukana on tuotu myös käsikonsolimaiselle tietokoneelle sopiva uudistettu ulkoasu. Ulkoasupäivityksistä huolimatta käyttöjärjestelmä itsessään pohjautuu edelleen Linuxiin, joten aivan täydellistä yhteensopivuutta Windows-peleille laite ei todennäköisesti tule kantamaan. Valve on kuitenkin panostanut viimeaikoina paljon Protonin kehittämiseen ja sivuillaan he mainitsevat, että pelit voivat todennäköisesti toimia SteamOS:llä suoraan paketista ilman suurempaa käännöstyötä.

https://www.io-tech.fi/uutinen/valve-tuo-joulumarkkinoille-kasikonsolimaisen-steamdeck-tietokoneen/ 

Joulumarkkinoille tulee uusi konsoli Valvelta.

The device has an AMD APU containing a quad-core Zen 2 CPU with eight threads and eight compute units’ worth of AMD RDNA 2 graphics, alongside 16GB of LPDDR5 RAM. There are three different storage tiers: 64GB eMMC storage for $399, 256GB NVMe SSD storage for $529, and 512GB of high-speed NVME SSD storage for $649, according to Valve. You can also expand the available storage using the high-speed microSD card slot.

https://www.theverge.com/2021/7/15/22578783/valve-steam-deck-gaming-handheld-pc

Kilpailun koveneminen tuo kuluttajalle säästöjä. Erityisesti Linuxille Valven uutuus on hyvä asia.

https://www.gamingonlinux.com/

https://www.protondb.com/

https://en.wikipedia.org/wiki/Proton_(software)

https://www.omgubuntu.co.uk/2021/07/steam-deck-handheld-linux-pc