Suositut tekstit

keskiviikko 3. helmikuuta 2021

Niinistö: Toimeen on tultava Venäjän kanssa

 Presidentti Sauli Niinistö sanoi Yle uutisissa, että toimen on tultava Venäjän kanssa. Itse kannatan hyviä suhteita Venäjän kanssa, koska Venäjä on suurvalta ja merkittävä naapuri. En jaksa uskoa, etä Aleksei Navalnyi on Suomelle edullinen poliittinen toimija. Vladimir Putin lienee oikeassa epäillessään Navalnyitä länsimaiden agentiksi. Vladimir Putin on ollut suomalaisille varsin hyvä Presidentti.

Sotilaalliset seikkailut NATO:n kanssa tulevat varsin kalliiksi. Miljardit eurot kannattaisi käyttää vaikka Superälyyn aseiden sijaan. Jos Suomi sijoittaisi hävittäjiin suunnitellut rahat Superälyn kehittämiseen (eli tekoälyyn); suomi voisi nousta tekoälytutkimuksen kärkeen. Tälläinen yli 30 miljardin euron satsaus Superälyyn nostaisi Suomen tekoälytutkimuksen maailmanlaajuiseen kärkeen viisaasti sijoitettuna. Tekoäly on kuitenkin tulevaisuuden (ja tämän päivän) merkittävimpiä yhteiskunnallisia kehityssuuntia.

Suomen poliittisessa keskustelussa ei pohdita mitä muuta HX rahoilla voisi tehdä perinteisen sotilaallisuuden sijaan. 30 miljardilla eurolla saataisiin aikaiseksi valtavasti kaikkea, jolla on arvoia. Hyvin sijoitettuna 30 miljardilla voitaisiin investoida tekoälyyn ja vielä ostaa tekoälylentokoneet. Tämä olisi mahdollista, jos tekoälyinvestoinnit tuottaisivat valtavasti tulovirtaa ja sillä voisi sitten ostaa jotain taistelujärjestelmiä myöhemmin. Ovela poliitikko sijoittaisi 30 miljardia tekoälyyn ja sitten osalla tuottoa voisi ostaa Terminaattoreita. Tässä olisi tietysti viive mutta lopputulema olisi silti parempi. Suomella olisi kukoistava tekoälytalous ja Terminaattoreita rajalla. Tietysti rahaa voisi käyttää myös ilmastonmuutoksen estämiseen

Itse en kannata rahan sijoittamista HX hävittäjiin, koska sen tuotto on huono; luultavasti negatiivinen. HX hävittäjät luovat turhaa turvallisuuden tunnetta, koska Suomen suurimmat uhat eivät ole Venäjän lentokoneet vaan taudit, ilmastonmuutos, teknologinen murros jne. Teknologisella murroksella tarkoitan sitä, että kulutuskysyntä yksinkertaisesti muuttuu ja meillä ei ole kykyä tuottaa näitä uusia tuotteita ja palveluita kilpailykykyiseen hintaan. 

http://tietsikka.blogspot.com/2021/02/aloittelijan-linux.html

Yhteiskunta on nyt rajun rakennemuutoksen kourissa. Lähestyessämme Singulariteettia yhteiskunnan käyttämä teknologia muuttuu. Suomi ei ehkä ole kovinkaan hyvä näissä uusissa teknologioissa vaikka esim. jotkut puhuvat, että data on uusi öljy. Suomi pienenä maana ei ole kovinkaan hyvä tuottamaan dataa suurvaltoihin verrattuna. Nyky tekoäly (eli neuroverkot) vaativat valtavasti opetusdataa pystyäkseen toimimaan. Tälläistä dataa ei yksinkertaisesti saada pikkuvaltiossa aikaiseksi. 

Nykytekniikka suosii sellaisia suurvaltoja kuin Yhdysvallat ja Suomi. Eurooppa on jaettu pieniksi paloiksi ja EU ei yksinkertaisesti tuota riittävästi dataa. Itse sijoittaisin vähät rahat mieluummin Piilaaksoon kuin EU:hun. Voitaisiinko harkita, että valtio ostaisi 30 miljardilla eurolla osakkeita Piilaaksosta. Tämä olisi viisasta ja tuottaisi paremmin kuin esim. Nokian osakkeet

Suomalaisen ei ole mikään pakko ostaa Nokiaa. Nokian olisi aikanaan kannattanut myydä kännypuoli pois ja ostaa sillä rahalla Applen osakkeita. Tällä strategialla Nokia olisi pärjännyt paremmin. Suomalaisen piensijoittajan ei kannata hirttää itseään Nokiaan vaan harkita myös muita vaihtoehtoja. 

Nokiasta tuskin enää koskaan kehkeytyy todellista mahtiyritystä kännypuolelle. Jos rehellisiä ollaan niin Nokian ei kannattaisi enää tuhlata aikaansa kännyköiden tekemiseen. 5G puolella on ehkä paremmat mahdollisuudet pärjätä kuin kännyissä, mutta sielläkin on vaikeata päästä johtavaan asemaan. Kannattaako olla jonkun bulkkitukiaseman valmistaja jos ei ole kykyä muuhun. Myyntiin vaan turhat rönsyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti