lauantai 18. toukokuuta 2013

PC:n häviäminen hyvä

Pc-tietokoneiden myynti on pahassa jamassa. Myynnissä on nähty romahdusmaisia lukuja. Tablettien nousu ja talouden taantuma eivät selitä koko ongelmaa, arvioi pc-alan pitkäaikainen asiantuntija. Hänen mielestään tietokoneita myydään väärin, ja Windows 8 on nostanut ongelman pinnalle. Apple Steve Jobs puhui asiasta jo vuosia sitten. Pc-tietokoneiden surkeat myyntiluvut ovat jatkuneet jo pitemmän aikaa. Windows 8:sta toivottiin piristysruisketta, mutta toisin kävi. Uuden Windowsin julkaisun jälkeen lasku on vain jyrkentynyt. Esimerkiksi Länsi-Euroopassa nähtiin alkuvuonna hurja yli 20 prosentin pudotus. Markkinajohtaja HP:n pc-myynnistä leikkautui pois melkein kolmannes.
http://www.mbnet.fi/artikkeli/ajankohtaiset/ajassa/tietokoneita_myydaan_vaarin

http://tietsikka.blogspot.fi/2013/05/teknologinen-murros.html

PC oli pitkään iso tekijä markkinoilla eli 1990-luvun jälkeen, erityisesti Windows 95 jälkeen. PC teknologia on kuitenkin monessa mielessä huonoa ja vastaa heikosti asiakastarpeisiin sekä yrityksissä että kuluttajilla.
http://blog.androidsuomi.fi/2013/05/hp-julkaisi-ensimmaisen-tegra-4-hybridilaitteen-slatebook-x2/

Perus PC on järjettömän äänekäs eli sekä pöytä että kannettavat meluavat ihan järjettömästi. Tälläinen meluaminen on häiritsevää, etenkin nykyään kun tietokoneita on kaikkialla. Pöytä PC pitää melua kuin pölynimuri. Kuka haluaa ostaa sellaisen jos ei ole ihan pakko? Ei kukaan.

PC ei edes isohkoilla prosessoreilla ole mitenkään erityisen miellyttävän nopea käyttää. SSD auttaa aika paljon ja itse en enää ostaisi uutta pc:tä ilman SSD:tä.
http://tietsikka.blogspot.fi/2013/04/tietokonepaketti.html

http://tietsikka.blogspot.fi/2013/04/pc-romahtaa.html

http://tietsikka.blogspot.fi/2013/04/kingsoft-office.html

Kannettavat pitävät myös ääntä ja lisäksi vielä lämpiävät ikävästi. Käyttökokemus on äänekkyyden ja lämpeämisen osalta oleellisesti huonompi kuin Arm tableteissa. Itse pidän tabletti moneen asiaan miellyttävämpänä käyttää kuin tietokonetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti