Sen vuoksi merijalkaväen lentäjä Jim Carlson on kopioinut kartat iPadiinsa ja siten kutistanut ajan, joka kuluu avunpyynnöstä kohteen kartalta paikantamiseen, kolmesta minuutista 30 sekuntiin.
Apple järjestää pitkään odotetun iPhone-julkistustilaisuutensa 4. lokakuuta eli tasan viikon kuluttua, ensi viikon tiistaina. Asia on nyt varmistunut Applen lähettäessä ohessakin näkyvän kutsun medialle tapahtumaan.
Apple luultavasti julkaisee Apple iPhone 5, luultavasti siitä tulee kaksi versiota (eli toinen olisi Apple iPhnone 4S). Applelle on monessa mielessä järkevää laajeta halvempiin puhelimiin Android uhan takia. Nokia uhan (Windows Phone) takia ei Applen tarvitse tehdä mitään vaan odottaa ja nauttia rahojen satamisesta laariin, koska Nokia ja Microsoft eivät ole edes vitsejä. http://zlstudios.net/2011/09/apples-iphone-5-event-will-be-on-october-4th/
T98:sta löytyy 4+1-ytiminen järjestelmämikropiiri, joka tikittää 1,5 gigahertsin taajuudella. Kosketusnäytön kerrotaan olevan tarkkuudeltaan 1280x800 pikseliä.
5. ydin toimii silloin kun tarvitaan vain vähän tehoa elikkä hardis vaihtaa automaattisesti kontrollin 5. ytimelle ja sulkee 4 pääydintä (ilman käyttöjärjestelmän puuttumista asiaan).
Still bragging about that dual-core processor in your smartphone? The world's best iPhone imitators, Meizu, is striking first, with the world's first quad-core smartphone. The Meizu MX is the successor to the M9 and it's going to be cost a pretty penny.
Meizu has a long history of delays, be it the Windows CE powered M8 or the Android M9 smartphone. But Meizu couldn’t afford the same lazy attitude with its latest MX phone as competition is brewing really tough in the Chinese smartphone arena after the entry of tempting rivals like Xiaomi and Oppo. But the Meizu MX has a showstopper quad core processor, which makes it one of the most anticipated smartphones in China recently.
Meizulla ei taida olla saatavuutta Suomessa eli se pitää ostaa Kiinalaiselta webbikauppiaalta. Meizun kaltaiselle laatukännykälle olisi varmaankin markkinoita Suomessakin mutta maahantuonti ei taida kannattaa näin pienelle markkinalle.
Teleyrityksien piti maksaa hankkeesta kolmannes ja loppu olisi julkista tukea. Tuossa annetaan ymmärtää että hanke tulisi liki ilmaiseksi myös omakotiasujalle. Jotain meni vikaan 2009, kun teleyhtiöt keksivät pompauttaa tilaajayhteyden hinnan liki kymmenkertaisiksi parista sadan pariin tonniin. Teleoperaattorit alkoivat rahastaa kansalaisia, sanoo Ruosaari.
Kuituoptiikka on paljon parempi kuin vanha kuparilanka (ADSL) eli ei hirveesti kannattaisi valittaa jos kupari vaihtuu kuituun. Vaikka kuitu ei ehkä maksa paljoa per metri niin silti monet optiset komponentit ovat vieläkin kalliita mutta suorituskyky on erittäin hyvä. Optisella verkolla on kaikki suorituskykyarvot ihan toisessa luokassa kuin kuparilankalla.
3G verkon latenssit ovat valtavat moneen käyttö tarkoitukseen ja yhteyden laatu on varsin huono verrattuna optiseen kuituun. Näille ei voi juurikaan mitään, koska ne ovat 3G teknologian ominaisuuksia eli niitä ei voi poistaa paremmilla mokkuloilla.
Cartooning is, to me, an art form of simplification. The artist uses a minimal amount of lines to communicate characters and place to a reader. Mouths are often oddly-shaped black holes. Cartoon evolution often does away with lips, body hair, elbows. Eyebrows are reduced to lines. Eyes become dots. A background might be a line indicating where the floor and wall meet. Maybe a squiggle of distant trees, or a cloud. Maybe just a flat field of color. Cartooning is also about communicating an idea in the briefest terms possible. It is literally a shorthand form of storytelling. If you’re making a comic strip, and that joke takes place in a restaurant and the setting is important to the joke or narrative, you damn well better explain that as quickly as possible in the first frame so you can get on with what you’ve got to say. In short, in gag cartooning things need to be made apparent.
Peleihin keskittyneistä erikoisliikkeistä uutuustuotteen saa yllättäen markettia halvemmalla. Esimerkiksi Vantaalla toimivasta VPD -pelikaupasta Deus Ex löytyy hyllystä kymppiä halvemmalla hintaan 59,90. Selkeää hintaeroa selittävät Prisman suuremmat katteet sekä kulurakenne. VPD:n hyllyhintaa painaa alaspäin myös oma verkkokauppa, jossa hintojen pitää olla kilpailukykyisiä.
Valon nopeutta koskevissa tutkimuksissa on saatu mullistavia tuloksia. Kansainvälisen fyysikkoryhmän mukaan atomia pienemmät partikkelit, neutriinot, voivat liikkua hieman nopeammin kuin valo. Tähän asti on uskottu, ettei mikään maailmankaikkeudessa voi matkata valoa nopeammin.
Valonnopeuden ylittämisestä ei vielä ole niin paljon tietoa, että sitä voisi pitää varmana vaan mittaukset pitää toistaa montaa kertaa ja mahdollisimman monella eri menetelmällä. Mittausvirhe on monessa mielessä todennäköisempi kuin, että neutriinot olisivat oikeasti ylittäneet valon nopeuden. http://tietsikka.blogspot.com/2011/09/valoa-nopeampi-hiukkanen.html
Luonnon ominaisuudethan eivät ole mielipideasioita samalla lailla kuin monet muut mutta monessa mielessä on varsin hyvä jos valonnopeus kyettäisiin rikkomaan. Tämä avaa monia ajatuksellisia lukkoja, jotka on ihmisten mieliin ja tieteeseen aiheutettu sillä, että ihmisille on virheellisesti uskoteltu, että valonnopeus on kattonopeus. Käsitykseni on, että monet fysiikan alan ihmiset eivät ole pitäneet valonnopeutta maksiminopeutena vaan ovat pitäneet käsitystä valonnopeudesta maksiminopeutena virheellisenä. http://dasublogbyprashanth.blogspot.com/2011/09/blog-post.html
Itse en ole koskaan pitänyt ajatuksesta, että valon nopeus on suurin mahdollinen nopeus. Se on ajatuksena typerä, tosin juuri multidimensionaalisuus tuo siihenkin lohtua eli jos maailmankaikkeudessa on enemmän ulottuvuuksia, niin sitten voi oikaista. Oikaiseminen kannattaa aina.
Twitter-yhteisöpalveluun kirjoittamansa ensimmäisen “twiittauksen” jälkeen Murtazin totesi, että hänen on sanottu olevan asiassa väärässä. Siihen hän jatkoi, että “oikea määrä on 92 425 laitetta sisältäen prototyypit”.
Korean mobile phone major Samsung Electronics has commissioned new facilities at its Noida manufacturing plant through which it plans to produce Android and Bada operating system phones in India by the year end.
Samsung aloittaa Bada ja Android puhelimien valmistuksen Intiassa.
Yadav didn't reveal the names of smartphones that Samsung will be manufacturing in India but we expect some of the smartphones from Samsung Galaxy S to be manufactured here because of the appeal this device has in India.
Another surprising finding of the survey is that out of the 50% respondents who currently own a Nokia mobile phone, only 4% showed interest in buying a Nokia phone again. There’s a tremendous interest growing among the Indian consumers for tablet PCs. 90% would like to buy one. Internet purchasing is still not high on the list of Indian consumers and 93% still trump recommendations from family and friends as important information that informs their purchase.
5. ydin (Companion, vSMP) toimii automaattisesti taustalla ja sitä ei tarvitse erikseen ohjelmoijan ottaa millään tavalla huomioon.
Kal-Elin pitäisi tulla markkinoille tämän vuoden loppupuolella (eli ei tarvitse enää kauaa odottaa). Asus Transformer 2 ilmeisesti käyttää juuri Kal-Eliä.
Makers and motherboard-modders rejoice! One of the most popular open-source computing hardware companies recently debuted new hardware offerings for gadget geeks, including a beefier project board that will allow makers and hobbyists to create more complicated embedded computing projects.
Tuleeko nyt sitten lokakuussa 2 Apple mallia vai yksi jää nähtäväksi. Apple iPhone 4S on mahdollinen iPhone5 lisäksi, koska Apple tarvitsee halvemman mallin köyhille. Köyhille 600€ on rahaa vaikka todellisuudessa 600€ on halpa hinta. Monet ovat maksaneet ensimmäisestä halostaan paljon enemmän. http://9to5mac.com/2011/09/15/new-york-times-iphone-announcement-in-weeks-yes-we-have-more/
Hajautettu tiedonsiirto sopii hyvin Internettiin sen oman rakenteellisen hajautuksen ansiosta. http://azureus.sourceforge.net/
Transmissionia käytetään mm. Ubuntussa oletuksena. Azureus on myös varsin edistynyt (Vuze). Virtuaalilevykuvien käsittelyyn sopii mm. Daemon Tools. http://www.daemon-tools.cc/eng/downloads
The judge points to the concept of ubuntu, which he says should, among other things, be "contrasted with vengeance". It would be a sad day for our country if people lost faith in the social contract they have with the judiciary - for it to be the sole dispenser of justice.
Nokian N9 on ollut kaupassa esillä tiistaista lähtien, jolloin Nokia avasi myös laitteen ennakkotilauslistat. Tiistaina kauppaan puhelinta testaamaan saapuneiden jono ulottui parhaimmillaan jopa kaupasta ulos kadulle.
Nokia laskee koko älypuhelintensa tulevaisuuden Microsoftin Windows Phonen varaan. Myös Microsoftin Ballmer vakuuttaa uskovansa, että Nokia-yhteistyö - yhdistettynä päivitettyyn versioon käyttöjärjestelmästä - kaiken vielä muuttaa voi.
During a recent high school visit, Russian President Dmitry Medvedev received an unusual request from a local student. In what was likely to be the most ambitious pitch of his young life, Marat Karatov asked President Medvedev for 1 million euros to fund the open-source ReactOS project after a brief presentation.
Nyt on tulossa mielenkiintoisia uutuuspuhelimia paljon eli nyt ei kannata ostaa älypuhelinta vaan kannattaa odottaa uutukaisten tuloa markkinoille, niin nähdään mihin hintataso asettuu. Applelta tulee iPhone 5 ja ilmeisesti iPhone 4:ää ruvetaan myymään puoleen hintaan eli noin 300 euroon. Lyhyessä ajassa voi puhelimen ostaja säästää satoja euroja ja saada paremman kännykän halvemmalla. Tämä hintaeroosio tosin on oleellinen osa elektroniikan kauppaa mutta nyt voi olettaa lyhyellä ajanjaksolla tapahtuvan poikkeuksellisen suuria muutoksia ja monia malleja tulee varmaan kohta saamaan uloskantohintaan.
Samsung Galaxy SIII huhutaan että on jopa 4-ydintä. 4 ydintä on paljon mutta piiritekniikka on mennyt paljon eteenpäin. Nvidia Tegra 3 on myös 4-ydintä ja se tulee tabletteihin tämän vuoden lopussa ja ensi vuoden alussa (saatavuus varmaan on huono ennen ensivuoden alkua).
Nokia on ilmoittanut Ääni-blogissaan, että MeeGo-pohjainen N9 tulee myyntiin 16 gigatavun versiona 599 euron suositushinnalla ja 64 gigatavun versio on hinnoiteltu 699 euroon. N9 on tästä päivästä alkaen ennakkotilattavissa Nokian Helsingin Flagship-myymälässä ja kauppoihin se saapuu Suomessa lokakuun aikana.
Nokia N9 on kaikesta huolimatta hyvä puhelin mutta suhteellisen kallis ja Nokia ei ole valmis valmistamaan enää uusia MeeGo puhelimia ainakaan niin kauan kuin rakas Myyrämme on vallassa. Myyrän pesti voi tosin loppua lyhyeen jos Microsoft Windows Phone ei myy.
Microsoft Windows Phone ei ole saanut tukea muilta suurilta valmistajilta kuin Nokialta eli Nokia jäänee ainoaksi merkittäväksi valmistajaksi. Nokia ilmeisesti sai kuitenkin Microsoftilta niin hyvän sopimuksen ettei muiden kannata Microsoft Windows Phoneja edes valmistaa. http://keijoknutasit.blogspot.com/2011/08/new-term-in-finland-elop-effect.html
Tietokoneet käyttävät tasavirtaa ja sähköverkoissa siirretään vaihtovirtaa. Vaihtovirralla pyörii sähkömoottorit ja sen muuttaminen tasavirraksi on helppoa. Tietysti taloihin voitaisiin asentaa jo valmiiksi tasavirtapistoke, jossa olisi kaikki muunnokset tehty valmiiksi mutta tämä vaatisi valtavasti standardointia ja investointeja tasavirtapistokkeisiin. Itse pidän erillistä muuntajaa paljon halvempana ja yksinkertaisempana ratkaisuna. En usko, että on mitään järkeä lähteä luomaan tarvittavaa tasavirtapistoke infrastruktuuria. Ei se muuntaja voi niin paljon painaa ja muuntaja teknologiakin varmaan vielä kehittyy ja tekee muuntajista kevyempiä ja kivempia. http://tietsikka.blogspot.com/2011/09/ubuntu-linux-1104.html
Ainakin Google on tehnyt servereilleen sellaisia muutoksia, että siellä Googlella on Datacentereissä keskitettyjä tasavirtalähteitä. Matalassa tasavirrassa siirtohäviöt ovat suuria eli sillä ei kannata virtaa siirtää kovin kauaksi, koska energia muuttuu siirtohäviöiden takia lämmöksi. Google käytti normaalia korkeampaa jännitettä eli siellä oli erikoislaitteet tehty vain Googlelle. (Tarkkaa lähdettä en nyt muista, se oli muistaakseni joku Amerikkalainen Datacenter julkaisu). http://www.datacentremanagement.com/power-management-news-79.html
Suorituskyky on ihan hyvä vaikka koneena onkin ultrakannettava (pienet prosessorit). Varsinainen Ubuntu koneeseen pitäisi kanssa asentaa uusin Ubuntu mutta en nyt ehdi. Virtuaalikoneilla on helppo kokeilla uusia ohjelmia ja lisäksi nykyään virtuaalikoneella saa riittävän suorituskyvyn myös työpöytäkäyttöön suhteellisen vaatimattomallakin kokoonpanolla. http://tietsikka.blogspot.com/2011/09/ibm-ja-3m-tekevat-3d-siruja-1000.html
Netistä saa ladattua valmiiksi virtuaalikoneita mutta niiden toteutusten laatu vaihtelee. VMplanetilla on aika hyvin tehtyjä virtuaalikoneita. http://www.vmplanet.net/node/126
The computer giant and 3M this week are announcing a collaboration to advance the practice of stacking multiple chips on top of each other, packing much greater computing and data-storage capability together into a small space. Electronics companies now routinely stack a few chips together–particularly memory chips, for use in small devices like cellphones–but IBM is talking about bonding 100 or more chips together, including high-performance microprocessors
Such three-dimensional structures could be 1,000 times faster than today’s individual chips, IBM estimates, ushering in much more powerful portable devices, PCs and server systems.
Meyerson emphasizes that his definition of 3-D chip technology differs sharply from that of Intel, which recently trumpeted a shift to build a key portion of each tiny transistor with the addition of a vertical, fin-like structure. That approach helps continue to squeeze more of those components on each tiny chip, the pattern of progress known as Moore’s Law.
That’s where 3M comes in. The Minnesota-based materials company will work with IBM to develop special adhesives that can safely conduct heat away from chips, and processes that can coat hundreds or thousands of chips with glues at one time, the companies say.
Taso ei ole mikään kovin hyvä muoto suuren suorituskyvyn piirille vaan kolmiuolotteisessa rakenteessa etäisyydet ovat pienemmät. Etäisyydet ja tehot voivat kasvaa valtavasti jos käytössä on kolmiulotteinen rakenne ja jos siihen vielä pystytään yhdistämään 3D optisia rakenteita, niin tehojen kasvu voi olla valtavaa.
A number of companies are currently developing new technologies for building three-dimensional chips, including through using through-silicon vias. But IBM's vision for the potential of chip stacking, as described in the report, appears to be on a much more grand scale than currently known efforts.
Etelä-korelainen Samsung on julkistanut uuden taulutietokoneen ja älypuhelimen risteyttävän tuotteen. Galaxy Note on vain 9,65 millimetriä paksu ja sisältää 5,3 tuumaisen HD Super AMOLED -kosketusnäytön 1280 x 800 pikselin resoluutiolla.
Samsung Galaxy Notessa on huippukomponentit toisin kuin Nokia N9, jonka komponentit ovat vuodelta 2010 tai 2009. Nokian korkeaa hintaa ja huonoja komponentteja selittää ns. myyrälisä. Rahat menevät pitkälti myyrien eläkerahaston kuluihin.
Samsungilla on jo Bada ja Android ja Koren hallituksella on joku iso käyttöjärjestelmäprojekti menossa elikkä käyttöjärjestelmä puolella rupeaa olemaan tungosta.
Kiinassakin on useampi Androidiin löyhästi perustuva hanke. Luultavasti Japanilaisilla on jotain omia projekteja eli näitä on aika monta. Meegon ja Badan sulauttaminen voi toisaalta olla jossain määrin houkuttelevaa eli jos Meegolla on kannatusta niin jos Meego ja Bada voitaisiin sulauttaa niin sitten saataisiin ehkä vahvempi yhdistelmä. http://chinahour.blogspot.com/2011/09/apple-closer-to-offering-3g-ipad-2-in.html
Kiinan taloudellinen ja teknologinen nousu on muuttanut ja tulee vielä rajusti muuttamaan huipputeknologioiden dynamiikkaa. Kiina on nyt tietokoneissa suurin yksittäinen markkina, eli suurempi kuin Yhdysvallat. Tulevaisuudessa Kiina voi olla monessa markkinassa suurempi kuin jopa Yhdysvallat ja Eurooppa yhteensä eli talouden painopiste tulee muuttumaan rajusti. http://chinahour.blogspot.com/2011/09/dell-partners-with-chinas-baidu-to.html
PRQA:n testityökalu löysi koodista muutamassa sekunnissa 120 virhettä, joista osa on koodin toiminnan kannalta kriittisiä. Messuilla koodia tarkastelleet löysivät siitä 0-33 virhettä. Ja kannattaa muistaa, että moni testaaja käytti tehtävään useita tunteja, jotkut aikaa jopa yön yli.
C:n (ja C++) syntaksi on niin karmeeta ettei sitä pitäisi käyttää jos ei ole ihan pakko. Pitäisi mieluummin kehittää selvempiä ja helpompia ohjelmointikieliä.
Apple terrorisoi oikeuden avulla Samsungia ha HTC:tä.
Applen ja HTC:n välisessä kiistassa puolestaan on noussut myös esiin mielenkiintoisia tietoja ja väitteitä. Applen mukaanAndroidin perustaja Andy Rubin sai ideoita Android-käyttöjärjestelmän kehittämiseen työskennellessään Applella 90-luvun alussa.
Applen mukaan Rubin työskenteli Applella alemman tason insinöörinä reaaliaikaista sovellusrajapintaa koskevan teknologian sekä sen kattavan patentin parissa. Applen mukaan Android rikkoo nyt kyseistä patenttia.
Andy Rubinin työskentely Applella 90-luvun alussa ei tunnu kovinkaan merkittävältä, koska siitä on aikaa lähes 20-vuotta. Tuskin oikeus voi laittaa asialle kovinkaan paljoa painoa, koska asiat vanhenevat ja 20-vuotta on nopeasti kehittyvällä teknologian alalla valtavan pitkä aika. Salassapitoajatkin ovat tavalliselle työntekijälle paljoa alle 20 vuotta, muutama vuosi korkeintaan. Tietysti yksi vaikuttava seikka on kuinka paljon palkkaa Andy Rubinille maksettiin. Jos palkka oli vaikka useita kymmeniä miljoonia dollareita vuodessa, niin sitten voi olettaa enemmän salassapitoa mutta jos palkka oli vaikka 1000 dollaria vuodessa niin sitten ei voi paljoa olettaa. Applella ei ollut 90-luvun alussa mitään jalansijaa kännybisneksissä eli tälläinen väite tuntuu uskomattomalta ja lisäksi väitteet asioista jotka ovat valtavan kaukaa (yleinen vanhenemisaika on 10 vuotta) ja etenkin alalla jolla muutos on poikkeuksellisen nopeaa.
Patenttien voimassaoloaikakin on alle 20 vuotta eli aika uskomattomalta tuntuu, jos oikeus laittaa mitään painoa. Yhteiskunnan etu on ideoiden ja tietämyksen leviäminen eli ideoita ja osaamista ei voi rajattomasti omia. Yhteiskunnan ja kuluttajan etu on näissä asioissa aika tärkeä ja ideoiden omiminen ei ole yhteiskunnan tai kuluttajan edun mukaista. Applellahan ei ollut mitään asemaa älytietokonemarkkinoilla 90-luvulla, Newtonia ei montaa kappaletta myyty ja ala oli pitkälti Palmin käsissä, ei Applen. http://www.donanimhaber.com/mac-os-x/haberleri/Mobil-internet-tarayicilari-pazarinda-Apple-hakimiyetini-surduruyor.htm
Tärkeimmät Amazonin tabletin aspektit ovat sen seitsemäntuumainen perinteinen kosketusnäyttö sekä 250 dollarin hintalappu – verrattuna esimerkiksi iPadin 500 dollarin aloitushintaan Yhdysvalloissa. Amazonin tabletti on siis pieni ja halpa – rahaa Amazon tekee sisällön myynnillä laitteen hinnan sijaan.
Huawei E5 on uudenlainen "langaton mokkula", jonka voi viedä ikkunalle tai sinne huoneeseen, missä on paras kenttä. E5 tuo internetyhteyden langattomasti jopa viidelle käyttäjälle! Siksi E5 on ihanteellinen perheelle tai pieneen toimistoon, jossa on muutamia tietokoneita. Nopeus jaetaan kaikkien käyttäjien kesken.
HUAWEI IDEOS X5 also called U8800, It has one 3.8 inch TFT capacitive touchscreen with resolution 480*800 pixels beautiful design with four touch button in the front. One power button on the top and volume button on the left side, at the bottom, one mini usb port which is used for charging & connecting with computer, one 5.0 M camera on the back is not very high-end. Few buttons makes Huawei U8800 simple, sensible & noble. Equipped with Android 2.2 (Froyo) OS enable it more compatible with apps. 3G and WI-FI function is the basics of Smartphone.
Aasian maista virtaa Suomeen tämän vuoden loppuun mennessä jopa viisi miljoonaa pakettia. Itellan ja tullin tilastoista selviää, että kasvu on viimeisen kahden vuoden aikana ollut räjähdysmäistä. Määrät ovat lisääntyneet puolella vuosittain.
Kiinasta on tullut laadukkaan elektroniikan ja muun tavaran mekka. Kiinalaiset verkkokaupat myyvät valtavia määriä riistohintoihin kyllästyneelle väestölle. http://www.dhgate.com/
MeeGo on Nokian ja Intelin perustama yhteishanke tulevaisuuden mobiililaitteiden käyttöjärjestelmäksi. Nokia on suurelta osin luopunut MeeGo-projektista sen jälkeen, kun yhtiö aloitti yhteistyön Microsoftin kanssa ja otti sen Windows Phone 7:n tulevaksi pääkäyttöjärjestelmäkseen.
Mobiileistä käyttöjärjestelmistä ei ole pulaa, Kiinassa useita Alibabasta lähtien, Samsungilla Bada jne. Kuluttajien etu on, että marginaaliset käyttöjärjestelmät katoavat ja kehitysresurssit saadaan allokoitua niille joilla on taloudelliskaupalliset mahdollisuudet pärjätä. Itse pidän tällä hetkellä Bada ja Kiinalaisia käyttöjärjestelmiä vahvimpina Androidin ja Apple iOSin lisäksi. Microsoftin Mobile OS on pienempi ja vähämerkityksesempi kuin Samsungin Bada. http://tietsikka.blogspot.com/2011/08/linuxia-ei-ole-lyoty.html
Aasialaiset ovat voimakkaita käyttöjärjestelmä puolella, koska Intialaiset alihankkijat ovat Aasiassa ja koska Kiinassa ostetaan maailman eniten puhelimia (ja Intiassa). Palkkataso on Intiassa ja Kiinassa paljon alhaisempi eli isokaan kehitysprojekti ei maksa järjettömästi ja alhainen kustannustaso mahdollistaa reippaan riskin oton. http://www.dhgate-alibaba.com/dhgate-new-mobile-store/
Meegon kehittämisen loppuminen on hyvä asia, koska näitä Linux variaatioita rupeaa olemaan liikaa ja karsinta parantaa Linuxin toimintaedellytyksiä. http://distrowatch.com/
Korealainen Samsung on esitellyt IFA 2011 -messuilla uuden Galaxy Tab 7.7:n, josta löytyy ensimmäisenä tablettina markkinoilla Super AMOLED Plus -tekniikkaan nojautuva kosketusnäyttö. Uutuuslaitteessa on Samsungin mukaan markkinoiden paras mobiliteetti, sillä Galaxy Tab 7.7 on ainoastaan 7,89 millimetriä paksu ja se painaa vaivaiset 335 grammaa.
Samsungin Galaxy Tab 7.7 on varsin mielenkiintoinen ja tehokas tabletti.
Samsung on julkistanut uuden kynäkkeellä varustetun älypuhelinmallin. Galaxy Noten kynäkkeellä (stylus) voi esimerkiksi tehdä merkintöjä asiakirjoihin tai kalenteriin.