Suositut tekstit

lauantai 26. toukokuuta 2012

Päätelaite OS konvergenssi?

Weber hehkuttaa yhtiön uutta Windows-strategiaa. Windows-käyttöjärjestelmä on asennettu 1,25 miljardiin tietokoneeseen, tablettiin, puhelimeen ja Xbox-videopelilaitteeseen. Applen iOS ja Googlen Android eivät pääse lähellekään samaa lukua.
http://suomenkuvalehti.fi/blogit/nurkanvaltaaja/nurkanvaltaaja-piilaaksossa-nokia-ei-luovuta

Päätelaitekäyttöjärjestelmien konvergenssistä on puhuttu jo kauan mutta ainakaan tähänasti tämä ei ole tapahtunut. Lisäksi Microsoftin Windowsia ei suurin osa käyttäjistä ole valinnut rakkaudesta Microsoftiin vaan valintamahdollisuuksien puutteen takia. Erityisesti huomattavaa on, että suurin osa Microsoftin käyttäjäkannasta on Windows XP:n käyttäjiä. Kiina haluaa pitkälti riippumattomuutta Yhdysvalloista eli Kiina tuskin menee Microsoftin kelkkaan niin kauan kuin Kiinaa hallitsee Kiinan Kommunistinen Puolue. Kiinan kommunistinen puolue vaikuttaa paljon pitkäikäisemmältä kuin koko Yhdysvallat. Monessa mielessä Kiinan Kommunistinen Puolue on Keisarivallan jatke eli sen romahtamista kannattaa tuskin odotella.

Nokia sitoi itsensä Yhdysvaltain asemaan, sillä Microsoftin valtakausi osui Yhdysvaltojen mahdin ja uhon suureen vuosikymmeneen. Yhdysvaltain aseman romahtaessa, myös sen yritysten asema romahtaa ja samalla menee myös Microsoft.
http://tietsikka.blogspot.com/2012/05/pc-katoavaa-kansanperinnetta.html

Maailman talouden painopisteen siirtyessä pois Euroopasta ja Yhdysvalloista; pelin luonne muuttuu ja pelaajien identiteetti on vallan toinen.
http://yle.fi/uutiset/niinisto_nakee_euroopassa_ylivertaisuuden_harhan/6136217

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti